| *****************************
|
ANNI POLVA KERTOO:
(Julkaisusta "Nuorten suosikkikirjailijat kautta Plätän" 1995, Suomen Nuortenkirjaneuvoston Tampereen osasto)
Nimi: Oik. Polviander, Anni Kyllikki
Syntymäaika: 6.1.1915 Tampereella
Ammatti: kutoja, kirjanpitäjä, kirjailija, sienineuvoja, "retkeilyneuvos"
Koulutus: käynyt keskikoulun, kauppaopiston, kotiteollisuuskoulun ja piirustuskoulua
Naimisissa, puoliso Unto (Usmin) Polviander, 5 lasta ja 12 lastenlasta
|
| *****************************
|
Olen vaan Anni, mutta ikää on jo mahtavat 80 vuotta. Aikanaan kävin Tampereen Tipalaa 6 vuotta ja sen jälkeen kauppaopiston. Koulun loputtua oli se vuosi, jolloin työtä ei tahtonut saada mistään, niin että menin Klingendahlin kutomatehtaaseen, sitä ennen olin ollut jo pienessä kuppilassa tarjoilijana ja lopulta pääsin kirjakaupan konttoriin. Senjälkeen löysinkin mukavan tamperelaisen pojan, Usminin, ja menin naimisiin hänen kanssaan ja olen yhä vielä. Aikoinaan minusta tuli viiden lapsen äiti ja nyt olen jo kahdentoista lapsen mummo.
Olen syntynyt loppiaisena 1915 niin että ikää on jo vallan kauheasti. Kotiperheeseen kuului isä, äiti, velipoika, sisko ja minä ja tietysti koira. Niin kauan kun olin pieni, minulla oli aina koira, tavallinen sekarotuinen vain ja se oli paras kaverini. Yhdessä me kävimme kesäisin marjametsässä ja se söi aina puolet poimimistani mustikoista.
Mitäkö elämässäni olen harrastanut? Vähän kaikkea. Varsinkin retkeilyä niin että opettajat nimittivät minua retkeilyneuvokseksi. Olen lausunut, valokuvannut, näytellyt, käynyt vuoden piirustuskoulua ja lukenut ja lukenut... Muisti minulla oli nuorena erinomainen. Läksykirjoja ei tarvinnut juuri avata. Nyt muisti on alkanut juosta karkuun.
|
| *****************************
|
Kavereita minulla oli lapsena vaikka miten paljon, kun keksin kaikenlaisia hullutuksia ja olin vallattomista vallaton, vaikken koskaan tehnytkään pahaa. Niin ainakin opettajat olivat kertoneet isälle.
Hyveistäni ja paheistani on hiukan vaikea kertoa. Isä ainakin oli opettanut, että valheella on lyhyet jäljet, niin opin puhumaan aina totta. Yhä vielä. Ja ketään itseäni heikompaa en kiusannut. Laiska kuitenkin olin, sitä en voi kieltää. Äiti sai tehdä kotona kaiken. Hän joutui neulomaan napit vaatteisiini, parsimaan sukkani, siivoamaan ja tiskaamaan. Ihemettelen miten hän jaksoi tehdä kaiken, hän kun sairasti vaikeaa migreeniä ja reumaa.
Kysytte, pelkäänkö mitään? Lapsena ja nuorena en osannut pelätä mitään, mutta nykyisin pelkään, että rakkailleni voisi tapahtua jotakin kauheaa. Ja mikä on tärkeää elämässä? Tärkeää on elämä itse ja se, että osaan viettää sen oikein. Rakastaa ja olla oikeudenmukainen.
|
| *****************************
|
Osaanko piirtää? No jonkun verran kävinhän vuoden piirustuskoulua. Myös lausua osaan, olen ottanut kolmelta opettajalta tunteja. Näytteleminenkin on tuttua, sillä tunnettu teatterinohjaaja Kosti Elo pyysi minua Tampereen työväenteatteriin näyttelijäksi, mutta isä ei päästänyt. Soittaa ja laulaa en osaa lainkaan, mutta erämaassa osaan samoilla marjojen ja sienien perässä. Olen koulutettu sienineuvoja. Olen mielestäni saanut Luojalta kaikki ne taidot joita tarvitsenkin ja on vain oma syyni etten ole opetellut vieraita kieliä. Ommella osaan ja laittaa ruokaa, sillä tottakai niiden osaaminen kuuluu kirjailijalle yhtä hyvin kuin muillekin. Unelmia ja haaveita minulla ei ole, mutta kaikki tuttavani väittävät, että omistan erinomaisen huumorintajun. Virret, kansanlaulut ja lastenlaulut ovat lempimusiikkiani.
Opin lukemaan 4-vuotiaana ja sen jälkeen olin oikea lukuhullu. Kukaan ei minua opettanut, kuuntelin vain kun viereisessä huoneessa opetettiin kovapäistä poikaa. Halusin oman aapisen ja siitä se kuunteluoppiminen alkoi. Luin ja luin ja luin! Isä kävi puhumassa kirjastossa, että sain lainausoikeuden ja kannoin kirjoja sen jälkeen korikaupalla kotiin. Lainasin niitä hyllyiltä järjestyksessä, en kirjailijoiden mukaan. Luin kaiken minkä sain käsiini, niin että lopulta äiti vei minut lääkäriin ja kysyi oliko ikäiselleni terveellistä lukea aamusta iltaan.
|
| *****************************
|
Lempikirjani on ollut aina Foesterin Osaatko elää? ja sen olen lukenut moneen kertaan. Se on ollut elämäni ohjenuorana. Toinen rakkauteni ja oppikirjani on ollut Pollyanna (Iloinen tyttö). Enää en voi paljon lukea, sillä näen huonosti. Suosikkejani ovat aina olleet historiankirjat, runot ja ajatelmat. Romantiikasta en välitä, mutta kuten kerroin lapsena luin kaikkea. Vanhoja sanomalehtiäkin. Kirjoja ei pysty mikään uhkaamaan. En ole paljonkaan välittänyt nuortenkirjoista, mutta saduista kyllä. Niitä olen oikein ahminut. Toden tunnustaakseni, en aina jaksa lukea kaikkia alottamiani kirjoja loppuun.
Pidin ensimmäisen lapseni syntymään asti päiväkirjaa, ja murrosikäisenä retkeilypäiväkirjaa. Koulussa olin jatkuvasti luokan paras aineenkirjoittaja ja kun olin köyhähköstä kodista, käytin kirjoitustaitoani hyväksi. Kirjoitin monen luokkatoverini kotiaineet pientä maksua vastaan. Kirjailijaksi en silti aikonut ikinä ruveta. Ensin minusta piti tulla lähetyssaarnaaja ja sitten matikanopettaja. Kirjailija minusta tuli rahanpuutteen takia. Oli sota, mies rintamalla. Rahaa ei ollut, odotin toista lasta ja ruokaa oli saatava ja vuokra maksettava. Halusin hoitaa lapseni itse kotona, niin etten voinut hakeutua töihin. Ajattelin, jos kustantaja kelpuuttaisi minut ja heti ensimmäinen kirjani julkaistiinkin.
Esikoiskirja sai lukijoilta suurenmoisen vastaanoton; pyysivät yhä uusia kirjoja. Arvostelijat sensijaan nuijivat sen maan alle. Kirja ilmestyi 1945 ja sen nimi oli Rakasta minua hiukan. Eräs arvostelija sanoi, etten osaa kirjoittaa muusta kuin rakkaudesta ja päätin näyttää, että osaan muutakin, niin että aloin kirjoittaa lasten ja nuorten kirjoja. Rakastuin kirjoittamaan juuri heille, niin että nuortenkirjojani on ilmestynyt 59 kpl, joista Tiinoja on 29.
Mitenkö kirjoitan? Makuulla rengasvihkoihin ensimmäisen kirjani. Sitten vasta tulee tavallinen kirjoituskone. Kirjoitin taloudenhoidon lisäksi joka päivä (minullahan ei ole kodin hoidossa minkäänlaista apulaista). Jokaisen kirjani, joita on yli 100 kpl, olen kirjoittanut neljään kertaan. Kirjoitan kerralla aina vain yhtä kirjaa ja kirjoittaminen on ollut enemmän kuin hauskaa. Aiheet valitsevat minut ja kaikissa kirjoissa näkyy oma elämäni ja omat kokemukseni. Tiina on omakuvani - vanhempani, opettajani, ystäväni ovat kaikki Tiinoissa totuudenmukaisina.
Kirjoittaminen on täyttänyt koko elämäni, se on pelastanut minut kaikenlaiselta stressiltä näinä 50 vuotena, jotka olen kirjoittanut. Lukijoitteni rakkaus on antanut voimaa minulle ja se on myös suurin palkkioni. Muusia ja esilukijoita minulla ei ole koskaan ollut. Nyt minun on pakko ruveta lopettamaan näköni ja muistini takia, vaikka mielelläni yhä kirjoittaisinkin.
Lukijani pitävät jatkuvasti kirjein ja puhelimen avulla yhteyttä minuun. Vastaan yhdellä kirjeellä joka ainoaan saamaani kirjeeseen. Minulla ei ole aavistustakaan siitä, mihin suosioni perustuu, olen vain onnellinen ja kiitollinen siitä. Lähetän lukijoilleni rakkaat terveiseni. He ovat tehneet elämäni enemmän kuin onnelliseksi.
| |
