| *****************************
|
JUKKA PARKKINEN KERTOO:
Nimesi ja/tai kirjailijanimesi: Jukka Parkkinen
Syntymäaikasi ja -paikkasi: 29.3.48 Kuopio
Ammattisi: kirjailija
Perheesi: vaimo ja 2 aikuista tytärtä
Harastuksiasi: Lappi, kielitiede ja kirjallisuus, kirvesmiehen työt
Mielikirjailijoitasi ja -kirjojasi: Aapeli, Ernest Hemingway, Mark Twain, Veijo Meri, Maria Jotuni
Miksi kirjoitat? Ammatikseni
|
| *****************************
|
Terveisesi lukijoillesi: Lukeminen on kirjoittamisen toinen puoli.
Tutustuin kirjallisuuteen radion kautta. Mieleeni on jäänyt erityisesti kolme teosta, jotka tekivät minuun aikoinaan suuren vaikutuksen. Ensimmäinen oli Hyppelihiirestä kertova satu. Muistan kuinka korva Philips-merkkisessä putkiradiossa jännitin, miten hiirelle käy. Jakso loppui niin jännittävään kohtaan, että paukautin radiota päähän nyrkillä, jolloin asemien näyttölasi katkesi Hilversumin kohdalta. Olin varmaan yhtä järkyttynyt radion vammoista kuin Hyppelihiiren ahdingosta.
Toinen merkittävä kirja oli Tom Sawyerin seikkailut. Matti Ranin luki kirjaa radiossa ja muistan, kuinka hänen äänensä vangitsi minut aparaatin ääreen. "Tom!", Ranin huusi. "Tom!" Tajusin heti, että Tom niminen henkilö oli kateissa ja joku aikuinen yritti saada hänet tilille jostakin hänen tekemästään tai tekemättä jättämisestään, eikä poika suurin surminkaan halunnut tulla piilostaan näytille.
|
| *****************************
|
Kolmas kirja oli dramatisoitu esitys Pickwick-kerhon jälkeen jääneistä papereista. Herra Pickwickin palvelija Sam oli saanut elämänsä ensimmäisen sikaarin ja häntä oli opastettu sen polttamisessa: sikaarista oli puraistava ensin pää pois. Kun miehet nukkuivat sikin sokin jonkin maaseutumökin lattialla, Sam puraisi unissaan herra Pickwickiä varpaaseen.
Kun opin lukemaan ja sain kirjastokortin, etsin nuo edellämainitut teokset käsiini ja luin ne itse. Vähitellen lukemisen myötä heräsi halu kokeilla, osaisinko minäkin kertoa jonkin tarinan. Ei siitä aluksi tullut mitään, mutta vuosien yrittämisen jälkeen sanat ja asiat alkoivat asettua järjestykseen, ja sain julkaistua joitakin pieniä juttuja lehdissä. Oman tarinan näkeminen painettuna kannusti jatkamaan, vaikka ajattelin, etten ikinä jaksaisi tai osaisi kirjoittaa kirjan mittaista tarinaa.
Kun parikymmentä vuotta sitten sain ensimmäisen kirjani kirjoitettua, olin todella hämmästyksen lyömä. Kuinka saattoi olla mahdollista, että olin istunut niin kauan paikallani, että liuskoja oli kertynyt kasaan yli sata? Selailin epäluuloisesti pinkkaa ja oli se vain uskottava.
|
| *****************************
|
Käytin ensimmäisessä kirjassa henkilöinä eläimiä. Olin juuri lukenut Kenneth Grahamen kirjan Kaislikossa suhisee ja ajattelin kirjoittaa sille ikään kuin suomalaisen vastineen. Grahamen kirjassa eläimet ovat hyvin eri kokoisia, mikä tietysti on mahdollista sadussa. Mutta koska minä halusin tehdä mielestäni todellisemman tarinan, valitsin henkilöiksi sellaisia eläimiä, jotka eivät olleet luonnossa toistensa vihollisia ja olivat lisäksi suurin piirtein kooltaan yhä suuria. Näin henkilöiksi tulivat korppi, piisami, majava ja supikoira.
Niin alkoi kirjailijaurani. Aluksi kirjoitin työn ohessa - olin toimittajana Yleisradiossa - mutta se alkoi tuntua ajan mittaan työläältä, sillä vapaa-aikaa ei jäänyt juuri ollenkaan. Niin jäin kymmenen vuotta sitten päätoimiseksi kirjailijaksi ja kirjoitan nyt ammatikseni.
Olen tehnyt tähän mennessä yli kaksikymmentä kirjaa aina pienistä kuvitetuista tarinoista paksuihin romaaneihin saakka. Lisäksi kirjoitan televisiolle ja radiolle, opetan kirjoittamista eri oppilaitoksissa ja toimitan ja suomennan jonkin verran toisten kirjoja.
Minusta kirjailijan työ ei ole ihan oikeaa työtä, vaan enemmänkin elämänmuoto. Työstä se kyllä yleensä käy, mutta parhaimmillaan sitä ei huomaa, eikä se haittaa.
Vieläkin kirjoittaessani omia juttujani ajattelen radiosta kuulemiani tarinoita ja sitä mitä niistä opin, vaikken silloin ihan täysin ymmärtänytkään: tarinan alun pitää olla tehokas kuten Tom Sawyerissa, mukana pitää olla jännitystä niin kuin Hyppelihiiressä ja tietysti tilanteissa on oltava huumoria samalla tavalla kuin Pickwick-kerhon papereissa. Sillä tavalla tulee parhaassa tapauksessa tarina, jonka joku muukin kuin itse kirjoittaja viitsii lukea. | |
