Suomessa kettu ei ole viel√§ yht√§ yleinen kaupunkiel√§in kuin Keski-Euroopassa, mutta monien kaupunkien reunametsiss√§ ja liitosalueiden pihoilla el√§√§ kettuja. Niist√§ vain saadaan harvoin havaintoja.
Kettu on liikkeellä pääasiassa iltahämäristä aamuvarhaiseen ja on tunnetusti erittäin valpas ja varovainen. Talvella ketun läsnäolosta saa paremmin vihiä sen jättämien lumijälkien perusteella. Joskus ne kuitenkin on vaikea erottaa pienenpuoleisen koiran jäljistä. Kettu käyttää ravinnokseen ennen muuta pikkujyrsijöitä, mutta sille kelpaavat myös monenlaiset jätteet. Kettu kaivaa pesänsä maahan, joskus se pitää majaa rakennuksen alla.
ONKO KETTU VIISAS?
On vähän vaikea sanoa, onko kettu viisas; saduissahan tätä myyttiä tarjoillaan. Oli miten oli, kettu on erittäin oppivainen eläin. Se ei opi vain käyttämään uusia ravintokohteita vaan oppii myös varomaan vaaroja sekä olemaan pelkäämättä silloin, kun aihetta pelkoon ei ole. Kettu oppii myös uusia pyyntitapoja. Oppimisen merkityksestä ketulle kertoo jo se, että ketun pennut seuraavat emoaan pitkään. Silloin niillä on varaa tehdä tyhmyyksiäkin ja oppia omista erehdyksistään.
KETUN RIESAT
Metsästävä ihminen on ketun riesoista numero yksi. Kettuja metsästetään monilla tavoilla, ajokoirilla, luolakoirilla, ampumalla haaskalta, ansoilla jne. Satunnaisesti voi susi tai ilves käydä ketun kimppuun. Pahaa tuhoa tekee joskus tarttuva sairaus, kettusyyhy, jonka aiheuttaa ketun ihossa kaivertava syyhypunkki. Myös suolistoloiset kiusaavat kettua, jos niiden määrä kasvaa normaalia suuremmaksi.
KETTUJEN TARHAUS
Kettuja pidet√§√§n meill√§ laajassa mitassa turkistarhoilla. Suosituin v√§rimuoto on ns. hopeakettu. Siniketun nimell√§ kulkeva tarhattu kettu ei ole kettu, vaan naali. Viime aikoina kettujen pit√§mist√§ tarhoissa on arvosteltu ankarasti el√§inr√§√§kk√§yksen√§. Kielt√§m√§tt√§ tarhakettujen el√§m√§ on ankeaa verrattuna luonnossa el√§vien lajikumppaneiden virikkeist√§ runsaaseen ja liikkumavapauden sallivaan el√§m√§√§n.
TUNTOMERKIT
Matalat jalat, pitk√§ ruumis ja h√§nt√§. Kuono ter√§v√§, k√§rki musta. Korvat pystyt, kolmiomaiset, suhteellisen suuret. Turkki punertavanruskea, kes√§ll√§ himme√§mpi. Kaula ja rinta valkea, jalkojen etupuolet ja korvien taustat mustat. Useita muunnoksia.
Ruumiin pituus 60-85 cm,
h√§nt√§ 35-55 cm,
paino 4-10 kg
LEVINNEISYYS JA RUNSAUS
T√§m√§n ryhm√§n nis√§kk√§√§t ovat suhteellisen yleisi√§ levinneisyysalueellaan.
ELINYMPÄRISTÖ JA RAVINTO
Ulkomeren saarista tundralle. Liikkuu myös lähiöiden metsissä.
Pääravintona pikkujyrsijät. Lisäksi jänis ja rusakko, linnut ja niiden munat, matelijat, sammakot ja kalat. Raadot ja jätteet. Kesällä hyönteiset, syksyllä marjat ja hedelmät. Varastoi ruokaa kaivamalla maahan.
ELINTAVAT
Hämärä- ja yöeläin, pariutumisaikaan ja poikasille ruokaa etsiessään liikkuu päivälläkin. Elää yksittäin, reviiri ei silti ole kovin selvärajainen. Varovaisuudestaan huolimatta tottuu asutuskeskusten läheisyyteen. Sopeutuu monenlaisiin ympäristöihin ja ravintoon. Elinikä 10-15 vuotta.
LISÄÄNTYMINEN
Kiima.aika helmi-maaliskuussa. Pes√§ maaluolassa tai vanhassa m√§yr√§npes√§ss√§, ladon alla, kivirauniossa tms. paikassa. Pennut syntyv√§t huhti-kes√§kuussa. Pentuja 3-12. Uros tai auttajakettu tuo emolle ruokaa kolmen ensimm√§isen viikon aikana, kun se pit√§√§ poikaset l√§mpimin√§. Syksyll√§ perhe hajoaa.
JÄLJET JA JÄTÖKSET
Jalanjälki muistuttaa pienen koiran jälkeä. Jälkikuvio vaihtelee kulkutavan mukaan, joita on useita. Lumelta voi löytyä myös kaivuujälkiä, kun kettu on tavoittanut pikkunisäkkäitä hangen alta. Saalisjätteitä ja ulosteita, jotka muistuttavat koiran ulosteita. Tunnusmerkillinen haju.