Peltomyyrät aiheuttavat niinä vuosina, jolloin myyriä on runsaasti, huomattavia vahinkoja puutarhoissa ja puistoissa nimenomaan talvisaikaan. Enimmäkseen peltomyyrät syövät matalaa ruohoa, mutta jos sen laatu huononee tai siitä alkaa tulla pula, myyrät ryhtyvät syömään pensaiden, joskus jopa puiden kuorta.
Talvinen lumipeite on hyvin tervetullutta peltomyyrille. Se suojaa niit√§ pakkasilta. Kun lumi kev√§√§ll√§ sulaa, myyrien k√§yt√§v√§t tulevat n√§kyviin, samoin niiden jyrsint√§puuhien tulokset. Peltomyyr√§ on yleinen koko Suomessa. Erityisen runsas se on nykyisin "pakettipelloilla".
PELTOMYYRÄN PAHANTEOT
Lumen sulaessa kev√§√§ll√§ paljastuvat maan rajasta peltomyyr√§n tuhot: puiden ja pensaiden valkeaksi kaluttujen varsien ja runkojen tyvet. Usein ne on "kaulattu" aivan ymp√§ri, eik√§ kasvi pysty toipumaan n√§in vakavasta vauriosta.
Peltomyyrät syövät pääasiassa ruohoa, ennen muuta erilaisia heiniä. Jos näiden ravintoarvo laskee talvella pahasti tai kulutus kasvaa kannan ollessa huipussa liian suureksi, peltomyyrät alkavat jyrsiä pensaiden ja puiden kuorta. Nämä tuhot näkyvät yleensä vasta keväällä.
PELTOMYYRÄN LÄHISUKULAISET
Peltomyyrä kuuluu Microtus-sukuun. Tämän suvun muita Suomessa eläviä lajeja ovat lapinmyyrä, kenttämyyrä ja idänkenttämyyrä. Kaikki neljä lajia ovat varsin saman näköisiä ja kokoisia. Pohjois-Suomeen ja Lappiin sekä Pohjanlahden rannikolle levinnyt lapinmyyrä on jonkin verran peltomyyrää kookkaampi. Kumpikin kenttämyyrälaji on peltomyyrän kokoinen. Idänkenttämyyrä elää suuressa osassa Etelä- ja Keski-Suomea. Kenttämyyrää on tavattu vain muutamasta paikasta Kaakkois-Suomesta.
PELTOMYYRIEN SAALISTAJAT
Peltomyyriä saalistavat sekä nelijalkaiset, että siivekkäät pedot. Nelijalkaisista saalistajista tärkeimpiä ovat kettu, supikoira, kärppä, lumikko ja minkki. Siivekkäitä saalistajiakin on monta, pääasiassa avomaiden lintuja, kuten suo- ja sarvipöllö sekä sinisuohaukka ja tuulihaukka. Tutkimuksissa on todettu, että tuulihaukka kykenee näkemään myyrien ulosteista ja virtsasta heijastuvan ultraviolettivalon. Tämän kyvyn ansiosta tuulihaukat osaavat valikoida pesimäaikaisiksi saalistusalueikseen ne, joissa myyriä on runsaimmin.
TUNTOMERKIT
Tummanruskea turkki, vatsapuoli harmaa. Nuoret yksilöt hyvin tummia. Lyhyt häntä, lyhyet jalat, pyöreä pää ja lähes turkin peitossa olevat korvat.
Ruumiin pituus 6-14 cm,
h√§nt√§ 2-4 cm,
paino 10-80 g.
LEVINNEISYYS JA RUNSAUS
T√§m√§n ryhm√§n nis√§kk√§√§t ovat suhteellisen yleisi√§ levinneisyysalueellaan.
ELINYMPÄRISTÖ JA RAVINTO
Elää hyvin erilaisissa ympäristöissä: saaristossa, rantaniityillä, pakettipelloilla, metsän reunoissa, hakkuuaukeilla, taimistoissa ja tunturien pajukoissa. Perusedellytyksenä pohjakerroksen tiheä ja suojaava ruohokasvusto. Asustaa talvella lumen alla käytävissä tai heinäladoissa, tulee joskus jopa rakennuksiin.
ELINTAVAT
Liikkuu kaikkina vuorokauden aikoina, useimmiten hämärissä. Tekee kasvillisuuden joukkoon ja maan alle käytäviä. Erinomainen uimari. Ei selkeätä reviiriä, vain pesän ympäristöä puolustetaan. Käyttää hajuviestintää (ulosteet, virtsa, kylkirauhaset). Elinikä n. 1-1,5 vuotta.
LISÄÄNTYMINEN
Maan alla k√§yt√§v√§ss√§, ruohom√§tt√§√§ss√§, kiven tai lumen alla n. 15 cm l√§pimittainen pes√§, joka on vuorattu heinill√§ ja pehme√§mmill√§ t√§ytteill√§. Vuodessa 4-7 poikuetta, joissa poikasia 1-10. Poikasten m√§√§r√§ vaihtelee olosuhteista riippuen suuresti. Populaatio saattaa kasvaa 30-40-kertaiseksi lis√§√§ntymiskauden aikana.
JÄLJET JA JÄTÖKSET
Risteilevät käytävät aluskavillisuudessa ja lumen alla. Ulostekasoja ruokailupaikoilla. Ulosteet 6-7 mm pitkiä ja 2-3 mm paksuja, talvella kellanruskeita, kesällä tummempia. Puun tai pensaan kuori syöty 10-15 cm tyvestä. Talvella voi nähdä lumijälkiä. Ura, jonka pohjalla jalanjälkiä, johtaa reiältä toiselle.