Poikkihuilu on särmäsoitin eli huilun ääni syntyy puhallettaessa ilmavirta särmää vasten, jolloin ilma putkessa alkaa värähdellä. Soitettaessa huilua pidetään poikittain puhallussuuntaan nähden. Poikkihuilu on alkuaan valmistettu puusta ja se kuuluu puupuhaltimiin, vaikka se nykyisin valmistetaankin metallista.

Poikkihuilun kaltaisia soittimia on ollut käytössä Aasiassa jo 800-luvulla eKr. Eurooppaan tämä soitin levisi vasta 1100-luvulla. Silloin poikkihuilussa oli yleensä kuusi sormiaukkoa ja soitin valmistettiin lähinnä puusta. 1600-luvun jälkipuoliskolla sormiaukkojen sijoitusta muutettiin; käyttöön otettiin yksi läppä ja huilusta tuli kolmiosainen.

Saksalainen Theobald Böhm teki suuria muutoksia poikkihuiluun 1800-luvun alkupuolella. Hän suurensi puhallusaukkoa sekä sormiaukkoja ja sijoitti ne akustisesti parhaille paikoille. Soittajan sormet eivät kuitenkaan aina yltäneet näihin aukkoihin ja siksi Böhm kehitti koko soittimen kattavan läppäkoneiston. Ensimmäinen Böhm-huilu valmistui vuonna 1832. Viisitoista vuotta myöhemmin valmistui lopullinen versio, johon ei ole tähän päivään mennessä tehty suuria muutoksia. Böhmin vaikutuksesta huilut alettiin valmistaa metallista. Nykyisin materiaalina käytetään yleensä uushopeaa, joskus myös kultaa. 1990-luvun alussa Suomessa on kehitetty myös hiilikuidusta valmistettu poikkihuilu.