|
Kaikki halukkaat voivat ottaa yhteyttä Marviin Villivarsa-lehden (Villivarsa, PL 1, 00015 Yhtyneet Kuvalehdet) tai hänen kustantajansa (Tammi, PL 410, 00101 Helsinki) kautta. Palautuskirjekuori postimerkkeineen olisi tosi kiva, sillä hän saa paljon postia ja menee konkurssiin, jos joutuu ostamaan kaikki postimerkit itse. Erityisesti Marvi odottaa postia teiltä, jotka haluatte vaihdella kantiksia tai rekkarikopioita! |
| *****************************
|
MARVI JALO KERTOO:
Hei!
Olipa kerran kaksi pientä tyttöä, jotka rakastivat hevosia yli kaiken. Tämä tapahtui kauan sitten 60-luvulla, silloin kun Suomessa ei vielä ollut montakaan tallia hevoskirjoista puhumattakaan. Tytöt leikkivät hevosta aina kun voivat, piirsivät hevosenkuvia koulukirjat täyteen ja kirjoittivat sadepäivinä hurjia juttuja hevosista ja lännensankareista.
Vanhemmat eivät ollenkaan tällaista sulattaneet.
- Unohtakaa jo ne hevoset! he paasasivat. - Lukekaa läksyjänne! Ei teillä ole ikinä hevosista himpunkaan verran hyötyä elämässänne.
Niinpä niin. Nyt nämä kaksi pientä tyttöä ovat kasvaneet ja elättäneet itsensä alusta asti kirjoittamalla pelkästään hevosista...
Ensimmäisen kirjani Unihevonen ilmestyi vuonna 1976, ja se aloitti suomalaisen hevoskirjabuumin. Siihen mennessä oli julkaistu vain englantilainen Laura-sarja ja muutamia yksittäisiä kirjoja hevosista (Anna Sewellin Uljas Musta, Mikko Samulisen Tulikavio, Walter Farleyn Musta orhi...). Minä halusin kirjoittaa kotimaisesta tallielämästä, sillä hevoskulttuuri on jo täysin vieras, kun lahden yli mennään.
Sisareni Merja seurasi pian perässä omilla hevoskirjasarjoillaan. Häneltä tekstiä tulee kuin hanasta vääntämällä, minulla tuskallisesti pisara pisaralta. Olen myös ihmetellyt, miten hän jaksaa vuodesta toiseen pyörittää samoja sarjojaan. Itse en oikein osaa sarjoja tehdä. Eikä niitä minulla oikeastaan muita olekaan kuin Ratsutyttö. Sekin oli alun alkaen 500-sivuinen kirjanjärkäle, jonka pätkin kuudeksi sopivan mittaiseksi osaksi. Samoin kävi aikoinaan 2-osaisen Hevostyttö-sarjan, sekin oli ensin vain mittavaksi paisunut kasa tekstiä. |
| *****************************
|
Minulle työni on samalla harrastus. Hevoset eivät nimittäin ole mikään harrastus, ne ovat elämäntapa. Itselläni ei juuri nyt ole hevosta, kun Poku kuoli vanhuuteen, mutta olen jo uutta varovasti ajattelemassa.
Lempieläimeni on kissa, ja niitä minulla on kaksi kappaletta, Pipo Pippuri ja Pinni Pimpulainen. Missä lienevätkin joutuneet kollitappeluun yhtä aikaa? Huushollissani nimittäin nilkuttaa parhaillaan kaksi viiksekästä, karvaista invalidia.
Kirjojen lisäksi teen paljon muutakin. Suomennan kirjoja eri kielistä, väsään juttuja hevoslehtiin, valokuvaan, keräilen vanhoja kantakirjoja ja hevosten rekisteritodistuksia. Mitään porvarillista ammattia minulla ei ole. Lapsena halusin eläintenkesyttäjäksi sirkukseen tai arkeologiksi raunioita tutkimaan.
Hörrejä kaikille hevoskirjojen ystäville!
|
 |
|
Marvi Jalo | |
