Ja mitΣ Kivikkoahon isΣntΣ sanoisi? Sitten kun saisi kuulla, ettei Hilpi kyennytkΣΣn hevosta opettamaan, ei edes laittamaan satulaa sen selkΣΣn? Nauraisi ja tuhahtaisi, ettΣ mitΣ hΣn oli sanonut, laittaa nyt lapsia miehen asialle! Sitten hΣn ottaisi Pilkun pois ja antaisi sen jollekin aikuiselle koulutettavaksi.
MitΣ ihmettΣ me tehdΣΣn? Milla kysyi sadannen kerran sinΣ aamuna. - Nyt se on ollut meillΣ jo viikon eikΣ me olla edistytty yhtΣΣn.
Huuleen koski, kun siihen puri hampailla. Mutta tΣytyi purra, ettei olisi ruvennut itkemΣΣn ΣΣneen.
- TΣytyy voittaa sen luottamus, Hilpi vastasi miltei ΣΣnett÷mΣsti, my÷s sadannen kerran sinΣ aamuna.
- MillΣs voitat tuollaisen pumpulissa kasvatetun hevosen luottamuksen? Ratsastusoppaissa ei puhuta tΣllaisesta yhtΣΣn mitΣΣn!
Hilpi ei vastannut. HΣn ei osannut vastata mitΣΣn. Y÷t kaiket hΣn oli yrittΣnyt keksiΣ ratkaisua, ajatellut jo mennΣ pyytΣmΣΣn apua InkeltΣ. Mutta Kivikkoahon isΣntΣ saisi ehkΣ kuulla siitΣ ja sitten ... ei, itse tΣytyi osata, jos aikoi ...
- No, ainakin se on jo lakannut hirnumasta ikΣvΣΣnsΣ.
Mutta se sΣvΣhtΣΣ jokaista kΣden kosketusta, ajatteli Hilpi rΣpytellen kyyneleitΣ takaisin. MelkeinhΣn siitΣ pettivΣt jalat edellispΣivΣnΣ, kun hΣn oli yrittΣnyt taluttaa sitΣ pienelle lenkille talon ympΣri. Se oli raahannut hΣntΣ riimusta melkein portille saakka, kun Σiti oli sattunut aukaisemaan keitti÷n ikkunan.
Raudikko katseli tytt÷jΣ tarhan nurkasta siromuotoista pΣΣtΣΣn kΣΣnnellen, oudoksuvin silmin. Sen korvat liikkuivat alituiseen, hermostunein, nykivin liikkein. Tuska puristi Hilpin kurkkua. Kaunis, kaunis hevonen ... hΣnellΣ... melkein kuin hΣnen omansa ... eikΣ hΣn voinut ...