Kirjoista
kirjailijatluovaatarinattehtävätomaarvioplussa
HelakisaHannele HuoviIkola
Hannele Huovi Tiedätkö milloin Hannele Huovi kirjoitti ensimmäisen kirjansa?
Oletko lukenut kirjan Urpo ja Turpo?
Tunnistatko tekstipätkän?
nenä
Lähetä sähköpostiviesti Hannelelle voit myös kirjoittaa
osoitteeseen: Kylmälahdentie 6, 42700 Keuruu tai
Hannele Huovi/Tammi, Urho Kekkosen katu 4-6 E, 00100 Helsinki
Otteita Hannelen kirjoista: Linkki kirjaston Plussa-hakuun
*****************************

HANNELE HUOVI KERTOO:

LETTIPÄÄ

Pienellä tytöllä oli kaksi tiukkaa lettiä ja suuret etuhampaat. Äiti juoksi navetasta, tyttö istui jakkaralle ja äiti puristi hänet polviensa väliin. Sitten hän alkoi kammata. Hän veteli kiireessä, niin että tytön silmistä valui vettä. Mutta letit olivat aina tiukat ja hyvät.

Isoäidit kertoivat satuja, kun he kampasivat aamulla hiuksiaan. Molempien letti laskeutui pitkin selkää ja he kiersivät letin tiukalle nutturalle ja kertoivat vanhoista ajoista. Ida oli Hämeestä ja sanoi "nuppu" kun hän tarkoitti nutturaa. Hän sanoi olevansa "tytyväinen" ja hänellä oli "väsky" ja väskyssä aniskaramelleja.

Mutta toinen isoäiti kuoli eikä kukaan selittänyt tytölle mitään kuolemisesta.

Kolmentoista ikäisenä tyttö leikkasi tukkansa. Eihän sellaista olisi pitänyt tehdä, sillä lyhyet kiharat kiertyivät tottelemattomina miten sattui, otsatukka nousi kohtisuoraan ylös ja sateessa hiukset käpertyivät ohueksi sikkaraksi. Hänellä ei koskaan elämässään ole ollut sateenvarjoa.

Tyttö kasvoi maalla, joen varrella. Vesi ja virtaaminen olivat hänen elämäänsä. Ja metsä. Tarinoita hän kuunteli päivät päästään, mutta kirjoista hän ei tiennyt mitään. Kansakoulussa kumminkin oli suuri kirjakaappi ja luokassa kirjahylly, johon paistoi aina aurinko. Oppikoulussa oli lasiovinen kirjasto ja kirjat päällystettiin joka vuosi ruskealla voimapaperilla. Tyttö sai olla siinä mukana, sillä hän oli ruvennut lukemaan.

Hän piti myös kirjoittamisesta. Hän oli jopa lähettänyt salaa juttujaan lehtien nuortensivuille ja niitä oli julkaistu. Hän osallistui kirjoituskilpailuihin ja sai hopealautasen ja herätyskellon. Laulukilpailuista hän taas oli saanut palkinnoksi kirjan.

Kun hän oli käynyt koulunsa loppuun, häntä pelotti, mutta hän ei tiennyt sitä. Unissaan hän oli koivun lehti, joka odotti kauhulla syksyn tuloa, irtoamista ja kuolemaa. Unessa häneen tuli keltaisia pilkkuja ja lehden kanta alkoi haurastua ja hän pysyi vain vaivoin puussa kiinni. Sitten hän irtosi.

*****************************

Lentäminen tuntui ihanalta.

Tyttö lensi Helsinkiin ja opiskeli toimittajaksi. Sitten hän luki suomen kieltä, kirjallisuutta, fonetiikkaa, kasvatustiedettä ja muutakin mitä mieleen juolahti. Hän rakasti ääniä ja teki työtä radiossa. Hän innostui ihan liikaa ihan kaikesta ja monet asiat jäivät kesken. Eräänä iltana hän joi 18 kupillista teetä ja kirjoitti ystävänsä kanssa kuunnelman. Ja rakkauskirjeitä hän kirjoitti, sillä hän oli ihastunut erääseen punapartaiseen mieheen. Kirjoittaessaan hän aina haroi tukkaansa. Siihen aikaan se oli usein nutturalla niskassa, aivan kuin isoäidillä.

Hän teki monta sataa radio-ohjelmaa ja oli toisinaan aivan väsyksissä. Hän oli uupunut myös siksi, että hän oli mennyt naimisiin ja hänelle oli syntynyt neljä lasta, joiden hoitamisessa oli kova työ.

Juuri silloin, kun hän oli kaikkein väsynein, hän halusi kirjoittaa kirjan. Kun kysyn häneltä miksi, hän ei osaa vastata. "Oli vain pakko kirjoittaa", hän sanoo. "Minä halusin kirjoittaa. Haluan kirjoittaa." Minä kysyn, onko kirjoittaminen mukavaa, mutta hän ei vastaa. Sitten hän sanoo: "Toisinaan kirjoittaminen on mukavaa. Etenkin lapsille kirjoittaminen on mukavaa." Sitten hän miettii ja sanoo, ettei hän kirjoita siksi, että se olisi mukavaa, mutta ettei hän osaa sanoa mitään yhtä syytä kirjoittamiseen.

"Se nyt vain on niin", hän sanoo. "Minä pidän tarinoista", hän sanoo. "Ja runoista. On jännittävää pyydystää kaloja sanojen verkkoon."

Hän on siis jonkinlainen kalastaja, joka laskee veteen sanoja. Joskus verkossa on tiheämmät silmät, niin kuin proosassa, joskus suuremmat, niin kuin runoissa. Sanat uivat syvällä vedessä. Ja joskus - vaikkakin harvoin - hän saa verkkoonsa lohiakin.

Hänellä on kaksi tyttöä ja kaksi poikaa ja he ovat hänelle kaikkein tärkein asia, vaikka hän ei koko ajan leivokaan mustikkapiirakkaa tai silitä heidän T-paitojaan. Hän haluaisi keskustella enemmän punapartaisen miehensä kanssa, mutta mies on paljon omissa mietteissään. Sen sijaan hänellä on mäyräkoira, joka haukkuu uskomattoman kuuluvasti ja heiluttaa häntäänsä niin voimallisesti, että koko vartalo kieppuu hännän mukana. Nuorimmalla tyttärellä on vielä päässään kaksi tiukkaa lettiä, mutta muut lapset ovat leikanneet tukkansa.

Nykyään hän pitää tukkaansa auki. Vuosi vuodelta hänen hiuksensa ovat lyhentyneet. Ja mitä lyhyemmäksi hän leikkaa tukkansa, sitä villimmäksi se intoutuu. Kirjoittaessaan hän yhä haroo hiuksiaan ja kynsii päänahan melkein verille. Ennen ajateltiin että noidat saivat viestejä hiustensa kautta, että luonnossa liikkuvat voimat ja koko maailmankaikkeus puhuivat hiusten kärjille. Suuret hampaat olivat myös varma merkki. Ja oudot puheet ja tarinat.

Ennen vanhaan hänet olisi jo poltettu noitana.

*****************************

Vastauksia muihin mahdollisiin kysymyksiin:

Virallinen nimeni on Päivi Marja Hannele Eskola, mutta käytän työssä tyttönimeäni Hannele Huovi. Olen syntynyt 19.3.1949 Kotkan sairaalassa, Kymenlaaksossa, ja viralliseksi syntymäpaikakseni merkitään nykyään Anjalankoski, vaikka sellaista kuntaa ei siihen aikaan ollut edes olemassa. Silloin kotipaikkani oli Sippola.

Opiskelin toimittajaksi, äidinkielenopettajaksi ja puheterapeutiksi, mutta osa opinnoista jäi kesken. Olen ollut puoli vuotta äidinkielenopettajan sijaisena Töölön yhteiskoulussa ja tehnyt hieman puheterapeutin töitä. Eniten kuitenkin olen tehnyt työtä vapaana toimittajana, erityisesti Yleisradiossa. Lopetin säännölliset radio- ja tv- työt 1983, jolloin heittäydyin kirjoittamaan.

Olen ollut naimisissa Kari Eskolan kanssa vuodesta 1973 ja meillä on neljä lasta: Maare Hele Kanerva s.1975, Kare Leimu Kataja s.1977, Kauri Kuisma Päiviö s.1981 ja Siri Auri Angervo s.1985.

Harrastamme kaikki musiikkia, laulamme ja kaikki muut myös soittavat paitsi minä. Meillä soi viulu, sello, klassinen kitara, bassokitara ja piano. Perheellä on jopa pieni kamariyhtye, joka esiintyy silloin tällöin.

Lukeminen on myös kaikille yhteinen harrastus ja minulle on kuvataide hyvin läheistä. Olen kirjoittanut tekstejä ystävieni näyttelykirjoihin ja tehnyt kuvataiteesta televisio-ohjelmia lapsille.

Iloiset terveiset ja rakkaat halaukset kaikille kirjojen ystäville ja kirjoittamisen harrastajille. Istun täällä yksin työnhuoneeni kaaoksessa ja viskon tarinoita ilmoille. Joskus tuntuu siltä, ettei ole ketään niitä lukemassa. Siksi on hienoa, kun kohtaan nyt sinut.

Jotain tietoa minusta löydät myös Kallion Kirjaston Satukortistosta

Ja mitä harrastuksiin tulee, niin kuljen mielelläni metsässä ja viihdyn luonnossa. Hiljaisuus ja rauha on minulle hyvin tärkeää.

Terveisin Hannele

kirjailijatluovaatarinattehtävätomaarvioplussa