| Karhu,
metsiemme kuningas, valittiin 1985 Suomen
kansalliselΣimeksi. Se voitti ylivoimaisesti
seuraaviksi tulleet saimaannorpan, hirven ja
ilveksen. Euroopan luul÷yt÷jen perusteella on
mahdollista, ettΣ karhunpalvonta on ollut
ihmisen kaikkein varhaisin uskonnollisuuden
ilmentymΣ. Pohjoiset metsΣstΣjΣkansat ovat
pitΣneet sitΣ ihmiskunnan kantaisΣnΣ. VaikuttavannΣk÷isiΣhΣn
ne ovat, urokset lihavimmillaan 300-kiloisia ja
pitkΣn ihmisen korkuisia, hartiakorkeus noin
metrin, naaraat jopa puolet pienempiΣ. Kymmenen
sentin pituinen turkki lisΣΣ mahtavan
nallemaisuuden tuntua. LisΣksi ne ovat ainoita
Pohjolan metsien elΣimistΣ, joiden eturaajat
liikkuvat lΣhes samoin kuin ihmisellΣ. Ne
pystyvΣt kΣsittelemΣΣn saalista ja
nostelemaan ja kaivelemaan kaikenlaista perin
inhimillisen nΣk÷isesti.
Karhuilla
on vielΣ muitakin toisista nisΣkkΣistΣ
poikkevia piirteitΣ. Puolen vuoden talviuni,
vihollisten puute ja hidas lisΣΣntyminen.
Naaras alkaa saada aikaisintaan kolmivuotiaasta
lΣhtien 1-3 pentua vΣhintΣΣn kahden vuoden
vΣlein. Ne syntyvΣt alle puolikiloisina
sydΣntalvellΣ nukkumapesΣΣn ja ovat
kevΣΣllΣ jo 5-6 kiloisia. Pennut elΣvΣt
ΣitinsΣ kanssa koko seuraavan vuoden, joskus
iljettΣvΣ uusi kosija saattaa tappaa ne
saadakseen emokarhun aiemmin uuteen kiimaan,
tΣtΣ kΣyttΣytymismuotoa on my÷s gorilloilla.
─itikarhut ovat sikΣli onnekkaita, ettΣ yli
kaksikymppiset eivΣt enΣΣ lisΣΣnny ja
elΣkepΣiviΣ saattaa riittΣΣ reilut kymmenen
vuotta.
|
