Ahma on
pientΣ tuuheahΣntΣistΣ karhua muistuttuva
suurin nΣΣtΣelΣimemme. Monissa kielissΣ
ahman eli kauniimmin osman nimi merkitsee
ahmattia. Ne ovatkin lihavia, huonoja
metsΣstΣjiΣ, jotka tilaisuuden tullen tappavat
varastoon. Poromiehet vihaavat
niitΣ, vaikka valtio korvaa vahingot. TΣytyy kuitenkin
muistaa , ettΣ vain kolmasosa ahmojen ravinnosta
on omaa saalista eivΣtkΣ ne pitkΣllΣ
aikavΣlillΣ tarkasteltuna tapa turhaan. Kaikki
tulee luonnossa sy÷dyksi. Ruokaansa nΣmΣ
erakot eivΣt tahdo jakaa. Jo pentuina ne
tappelevat ΣrhΣkΣsti ja yrittΣvΣt samalla
ahtaa kurkustaan suuria lihakimpaleita kerralla
purematta alas. Aikuisina ne ajavat joskus sudet
ja karhutkin pois haaskalta. Emot sy÷vΣt omat
kuolleet pentunsakin ja rautoihin jΣΣneet omia
varpaitaan kynsineen kaikkineen. Sy÷tyΣΣn
itsensΣ pallomaisiksi ne mielellΣΣn
kellahtavat syvΣΣn uneen. LoppukesΣstΣ ne
marjastavat innolla ennen muuta mustikoita, jotka
ovatkin hyviΣ ruoansulatukselle.
Ahmat
ovat erΣmaitten kulkureita. NΣmΣ erinomaiset
suunnistajat lyllertΣvΣt omalaatuisen
k÷mpel÷n nΣk÷isesti laukaten tai kΣyden
pΣivΣssΣ jopa viisikymmentΣ kilometriΣ.
Elinpiirin laajuus voi olla 2500
neli÷kilometriΣ. Ne saattavat ajaa jΣnistΣ
takaa 5 km eivΣtkΣ entiisajan
kovakuntoisimmatkaan metsΣmiehet saaneet niitΣ
hiihtΣmΣllΣ kiinni, sudet olivat ainoita
vihollisia. Moottorikelkat ovat koituneet lajin
kohtaloksi. 70-luvun lopulta alkaen niitΣ on
yritetty jonkinlaisella menestyksellΣ istuttaa
etelΣmmΣksi. Suomessa on noin sata ahmaa, mutta
onneksi Ruotsissa ja Norjassa vaino ei ole ollut
yhtΣ ankaraa.
|