Vuonna 1709 italialainen Cristofori rakensi vasaraklaveerin, jonka koneisto oli toiminnaltaan periaatteessa samanlainen kuin nykypianossa: kosketinta painamalla saatiin liikkeelle nahkapäällysteinen vasara, joka löi kieltä ja palasi takaisin alkuasentoonsa. 1800-luvulle tultaessa pianon vasaroista tuli painavammat ja ne päällystettiin huovalla. Lisäksi pianon tukikehys, johon kielet kiinnitetään, alettiin tehdä valuraudasta. Pianon ulkokuoreen ja kaikupohjaan käytetään hyvin kuivatettua puuta.

Yleisimmät pianotyypit ovat flyygeli, jossa soittimen laatikko kielineen on vaakatasossa ja pystypiano, jossa laatikko kielineen on pystyasennossa. Muuten näiden eri versioiden rakenne on melko samanlainen. Pianon kielet on valmistettu teräksestä. Bassokielet on päällystetty kuparipunoksella. Korkeiden äänien ja keskiäänien alueella käytetään kaksin- ja kolminkertaisia kieliä.

Kaikissa pianoissa on ainakin kaksi jalkapoljinta eli pedaalia. Oikeanpuoleista kaikupedaalia painettaessa pianon kaikki sammuttajat nousevat kielten päältä, silloin kielet soivat, vaikka koskettimet päästetään takaisin alkuasentoonsa. Vasemmanpuoleinen vaimennuspedaali siirtää flyygelin vasaroita sivusuunnassa niin, että vasara soitettaessa lyö ainoastaan yhtä tai kahta kieltä kaksin- ja kolminkertaisista kielistä. Pystypianossa vaimennuspedaali siirtää vasaroita lähemmäs kieliä, jolloin saadaan hiljaisempi ääni. Nykyisin pianoissa on usein myös kolmas pedaali, joka on konserttiflyygeleissä sostenuto-pedaali, jolla saadaan kaikumaan yksittäinen sävel tai sointu. Pystypianoissa kolmas pedaali on usein äänen vaimentamista varten, sen painaminen laskee huopasuikaleen kielien ja vasaroiden väliin.