-Jos et puhu suosiolla, minun tΣytyy hieman auttaa sinua, sihisi tummatukkainen poika painaen naamansa aivan kiinni Jaakon kasvoihin. Jaakko vΣrΣhti ja vetΣytyi inhoten taaksepΣin.
- Nyt minΣ vΣΣnnΣn tΣtΣ nenΣstΣ, ilmoitti tummatukkainen. HΣn otti Jaakon nenΣn sormiensa vΣliin ja puristi. Jaakon silmΣt laajenivat kauhusta, kun hΣn nΣki isojen poikien ny÷kyttelevΣn virnistellen.
Anteeksi, jos hΣiritsen, sanoi ontto ΣΣni kellarin ovelta juuri, kun sormien ote Jaakon nenΣstΣ kiristyi. Kaikki huoneessa olijat sΣpsΣhtivΣt yllΣttΣvΣΣ keskeytystΣ ja py÷rΣhtivΣt kuin narusta nykΣisten katsomaan kuka oli puhunut. Vanha herrasmies seisoi oven suussa yllΣΣn tumma puku ja pΣΣssΣΣn vaalea huopahattu. Kummitus oli selvΣstikin pukeutunut parhaimpiinsa.
- Anteeksi vielΣ kerran, asiani vie vain hetken, vanhus sanoi ujosti ja siirteli jalkojaan hΣmillisenΣ.
- MikΣ asia? kysyi suurin pojista tiukasti.
- Ei tΣnne ole mitΣΣn asiaa, sΣvΣhti Hannu ja astui uhkaavasti askeleen kohti kummitusta.
-Ja kuka sinΣ muka olet? kysyi tummatukkainen pΣΣstΣen lopulta otteensa Jaakon nenΣstΣ.
- Voi, joko minΣ taas unohdin esitellΣ itseni? kummitus nolostui. - Suokaa anteeksi, minulla on niin hatara pΣΣ, kummitus selitti nostaen kohteliaasti hattuaan ja sen mukana my÷s pΣΣtΣΣn.