PimeΣnΣ syysiltana, kun tuuli lauloi eukalyptuspuussa tuutulaulua koalavauvalle, vompatti lyllersi lyhyillΣ tassuillaan kohti ruohokumparetta. Se kipusi kukkulan huipulle ja piirtyi nyt kuuta vasten terΣvΣnΣ tylppΣkuonoisena varjokuvana. Vompatti rakasti kuuta yhtΣ paljon kuin maanalaisten kΣytΣvien kaivamista. Se oli varma siitΣ, ettΣ kuu oli pieni vaaleaturkkinen vompattitytt÷, joka iltaisin katseli itseΣΣn lΣhteen kalvosta. Jonain y÷nΣ tytt÷ laskeutuisi ruohokukkulalle, missΣ vompatti sitΣ odotti. YhdessΣ ne ry÷misivΣt vompatin maanalaisiin kΣytΣviin, ja Volmari nΣyttΣisi Kuutyt÷lle maan kaikki salaisuudet.

- Oi Kuu, huokasi vompatti ja painoi vasemman etutassunsa rintaansa vasten niin kuin aina, kun se oli syvΣsti liikuttunut.

-----------------------------------------

MetsΣn lΣpi lΣhestyivΣt kahdet hiipivΣt askeleet. Kenguru kurkisti puun takaa ja nΣki kaksi miestΣ. Toisella oli kΣdessΣΣn lasso, toisella verkon tapainen pyydys. Salamannopeasti loikkeliini ymmΣrsi, ettΣ miehet aikoivat vangita vompatin.