this file in whole or parts in any other software products.
This file may be spread seperately for read-only-use as long
as this copyright note is not removed.
@
Arabiliitto
7
Arabiliitto
Arabiliitto perustettiin Kairossa Egyptissä 22.3.1945 seitsemän siihen aikaan itsenäisen arabivaltion löyhänä liittona. Perustajavaltiot olivat Egypti, Irak, Libanon, Saudi-Arabia, Syyria, Transjordania ja Jemen.
Arabiliiton tärkeimmät päämäärät ovat jäsenmaiden välisten suhteiden tukeminen politiikan, kulttuurin ja talouden alalla, Palestiinan tunnustaminen itsenäiseksi valtioksi (PLO on Arabiliiton jäsen), arabien yhteisten etujen suojaaminen ja ristiriitojen välittäminen.
Arabiliitto ei ole kuitenkaan onnistunut toteuttamaan päämääriään kovin hyvin; varsinkin politiikan alalla Arabiliitto epäonnistuu säännöllisesti. Viimeisin esimerkki oli Persianlahden sota, kun jäsenmaat eivät pystyneet sopimaan yhteisestä linjasta.
Mutta kulttuurin ja talouden aloilla Arabiliitto on saavuttanut jonkun verran menestystä. Öljynviejämaat antavat taloudellista tukea köyhille maille.
Arabiliiton korkein päättävä elin on kuninkaiden ja valtionpäämiesten neuvosto. Muita elimiä ovat liittoneuvosto, ministerineuvostot, pysyvät valiokunnat ja muutama vähemmän tärkeä alajärjestö. Pääsihteeri on ollut vuodesta 1991 lähtien egyptiläinen Esmat Abdel Menguid.
Päämaja: Kairo, Egypti.
@
ASEAN - Kaakkois-Aasian valtioiden liitto
9
Kaakkois-Aasian valtioiden liitto (ASEAN)
ASEAN perustettiin Bangkokissa Thaimaassa 1967. Perustajajäsenet olivat Indonesia, Malesia, Filippiinit, Singapore ja Thaimaa. Brunei liittyi 1984.
Järjestön tavoite on lisätä jäsenmaiden välistä yhteistyötä ja nopeuttaa niiden taloudellista, sosiaalista ja kulttuurikehitystä sekä säilyttää alueen olot vakaina. Taloudelliset menestykset eivät ole tähän mennessä olleet valtavia, mutta ASEAN:ista on tulossa tärkeä poliittinen instituutio Aasiassa, koska sen jäsenmaat koordinoivat ulkopolitiikkojansa hyvin tehokkaasti.
Tärkeimmät päätökset tehdään valtionpäämiesten ja pääministerien huippukokouksissa, muita elimiä ovat ministerineuvosto ja muutama pysyvä komitea.
Päämaja: Jakarta, Indonesia.
@
Benelux
16
Benelux
Beneluxin perustivat Lontoossa 5.9.1944 Belgian, Alankomaiden ja Luxemburgin pakolaishallitukset. Sopimuksen päämäärä oli kolmen maan taloudellinen yhdentyminen, joka johtaisi taloudelliseen unioniin. Sodan jälkeiset hallitukset vahvistivat sopimuksen 1946, ja se astui voimaan 1.1.1948.
Benelux perustuu hallitusten väliseen yhteistyöhön, päätökset tehdään ministerikomiteassa. Beneluxin korkein elin on taloudellisen unionin neuvosto, joka valmistelee ministerikomitean päätökset ja pitää huolta niiden toimeenpanosta.
Neuvoa antavia komiteoita ovat neuvoa antava parlamenttien välinen Benelux-neuvosto ja taloudellinen ja sosiaalinen neuvova neuvosto. Juridiset elimet ovat välitysneuvosto ja Benelux-tuomioistuin.
1950-luvulla Benelux-sopimukset olivat enemmän tai vähemmän mallina Länsi-Euroopan yhdentymiselle (EY). Beneluxin merkitys on kuitenkin vähentynyt nopeasti viime vuosina EY:n merkityksen kasvaessa. Nykyään monet Benelux-sopimukset ovat vanhentuneita tai jopa ristiriidassa EY:n säädösten kanssa.
@
EN - Euroopan neuvosto
5
Euroopan neuvosto (EN)
Euroopan neuvosto perustettiin Lontoossa 5.5.1949; kymmenen perustajajäsentä ovat Belgia, Tanska, Ranska, Irlanti, Italia, Luxemburg, Alankomaat, Norja, Ruotsi ja Iso-Britannia. Tällä hetkellä jäsenmaita on 31, ja joillakin Keski- ja Itä-Euroopan mailla on ollut erityisvieraan asema vuodesta 1989.
Tärkeimmät elimet ovat ministerineuvosto, joka kokoontuu kahdesti vuodessa Strasbourgissa, Ranskassa; parlamentaarinen kokous; sihteeristö, jossa on 900 työntekijää. Järjestön nykyinen pääsihteeri on ruotsalainen Daniel Tarschys.
Euroopan neuvosto on kansainvälisten kokousten ja neuvottelujen tapahtumapaikka. Yleisimmät aiheet ovat yksilön suojelu, ihmisoikeuksien suojelu, demokratian tukeminen, elämänlaadun parantaminen ja kulttuurinen yhteistyö. Jäseniksi hyväksytään valtiot, jotka hyväksyvät neuvoston tavoitteet ja joissa vallitseva poliittinen järjestelmä perustuu länsimaiseen demokratiaan. Euroopan neuvosto on laatinut noin 140 sopimusta.
Päämaja: Strasbourg, Ranska.
@
ETYK- Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssi
4
Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssi (ETYK)
Etyk on kansainvälinen Euroopan turvallisuuskysymyksiä, Euroopan maiden suhteita ja yhteistyötä käsittelevä kokoussarja. Ajatus kaikkia Euroopan valtioita koskevasta turvallisuuskokouksesta syntyi pian II maailmansodan jälkeen. Sen toivottiin lievittävän kahtiajakautuneen Euroopan valtioiden jännittyneitä suhteita ja korvaavan puuttuvan rauhansopimuksen Euroopassa. Erityisen turvallisuuskonferenssin järjestämistä ehdottivat Varsovan liiton maat 1960-luvun lopulla.
35 osanottajamaan valtionpäämiehet allekirjoittivat Etykin päätösasiakirjan Helsingissä vuonna 1975 järjestetyssä huippukokouksessa. Vuoden 1992 maaliskuun loppuun mennessä Etykissä oli mukana 51 valtiota.
Helsingin päätösasiakirja pohjautui vallitsevien rajojen ja poliittisten olojen tunnustamiselle mutta siihen sisältyi samalla velvoite sitoumusten toteuttamiseen. Nämä sitoumukset koskivat ihmisoikeuksien, perusvapauksien ja ihmisten välisten yhteyksien kunnioittamista. Pariisin peruskirja, jonka silloiset 34 jäsenmaata allekirjoittivat 21.11.1990, lisäsi Etykin tavoitteisiin moniarvoisen demokratian ja oikeusvaltioperiaatteen noudattamisen.
Jäsenmaat lupaavat pyrkiä sopimaan kiistansa rauhanomaisesti ja pitämään yhdessä kiinni Etyk-velvoitteista. Etykin määräykset sitovat osanottajamaita poliittisesti. Päätökset voidaan tehdä vain, mikäli yksikään osanottajavaltio ei vastusta niitä.
Etykin toimielimiä ovat sihteeristö Prahassa, Tsekinmaassa, konfliktinestokeskus Wienissä, Itävallassa ja vaaleja seuraava toimisto Varsovassa, Puolassa. Lisäksi on parlamentaarinen kokous ja jäsenmaiden ulkoministerit kokoontuvat vuosittain. Järjestön pääsihteeri on saksalainen Wilhelm Höynck.
@
EU - Euroopan unioni
3
Euroopan unioni (EU)
Kuusi perustajajäsentä Belgia, Ranska, Saksa, Italia, Luxemburg ja Alankomaat perustivat Euroopan hiili- ja teräsyhteisön (ECSC) Pariisissa 1951. Sen päämääränä oli yhteiset markkinat hiilelle, raudalle, teräkselle ja romumetallille, tuon ajan tärkeimmille raaka-aineille.
Kuusi vuotta myöhemmin, 1957, samat maat perustivat Rooman sopimuksella Euroopan talousyhteisön (EEC). Sen päämääränä oli yhteiset markkinat maatalouden ja teollisuuden tuotteille. Samalla sopimuksella luotiin Euroopan atomienergiayhteisö (Euratom), joka pyrki tukemaan ydinvoiman rauhanomaista käyttöä.
Aluksi nämä kolme järjestöä toimivat erillään, mutta vuodesta 1967 lähtien niillä on ollut yhteiset toimielimet ja yhteinen nimi: Euroopan yhteisöt (EY). EY:hyn liittyi lisää jäsenmaita: Tanska, Irlanti ja Iso-Britannia 1973, Kreikka 1981, Portugali ja Espanja 1986. Suomi, Ruotsi ja Itävalta liittyivät 1.1.1995 kansanäänestysten jälkeen. Norjalaiset äänestivät liittymistä vastaan. Monet muutkin maat ovat jo jättäneet jäsenhakemuksensa.
Euroopan yhteisöjen alkuperäinen tavoite oli jäsenmaiden tiivis taloudellinen yhteistyö. Maastrichtin sopimuksen (1991) jälkeen pyritään myös poliittisen yhteistyön tiivistämiseen. Euroopan yhteismarkkinoista syntyy Euroopan rahaliitto (EMU), ja järjestön nimi on muuttunut Euroopan unioniksi (EU). Seuraavat sopimukset palvelevat näitä päämääriä:
EU-maiden kansalaiset voivat asua, työskennellä ja ottaa osaa kunnallis- ja EU-vaaleihin missä tahansa jäsenmaassa. Euroopan parlamentti sai lisää vaikutusvaltaa. Tulevaisuudessa tullaan siirtymään yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan. Yhteistyötä sisäpolitiikan ja lainopin aloilla lisätään koskien maahanmuuttajia, tulleja ja terrorismin ja järjestäytyneen rikollisuuden vastaista taistelua.
Rahaliitolle on laadittu aikataulu: Jäsenmaiden keskuspankit itsenäistyvät kansallisten hallitusten alaisuudesta 1996, Euroopan keskuspankki perustetaan Frankfurt am Mainissa 1997. 1999 EMU tulee voimaan jos seitsemän maata täyttävät nämä ehdot: Inflaatio korkeintaan 3%, budjetin alijäämä vähemmän kuin 3% bruttokansantuotteesta, valtion velka alle 60% BKT:sta. Vain Luxemburg täyttää kaikki nämä ehdot tällä hetkellä; Espanja, Portugali, Italia ja Kreikka eivät yhtään.
EU:n tärkeimmät elimet ovat komissio, ministerineuvosto, parlamentti ja tuomioistuin. EU:n komissio on toimeenpaneva elin ja koostuu 20 jäsenestä, jotka jäsenmaat nimittävät virkaan viideksi vuodeksi. Komission tehtävänä on toimia ainoastaan koko unionin edun mukaisesti. Se antaa päätösehdotuksia ja luo sääntöjä EU-lakien voimaan saattamiseksi, esim. maataloudessa. Komission puheenjohtaja on vuodesta 1995 ollut luxemburgilainen Jaques Santer. Komission kokouspaikka on Bryssel, Belgia.
Ministerineuvosto on EU:n korkein, lakia säätävä elin. Jokainen jäsenmaa lähettää yhden ministerin (ulkoministerin tai erityisaloja koskevassa päätöksenteossa ao. alasta vastaavan ministerin), jotka käsittelevät komission ehdotukset. Koska jokaisella maalla on tärkeissä asioissa veto-oikeus, päätökset täytyy tehdä yksimielisesti; sen vuoksi neuvoston pitää ottaa huomioon kansalliset edut. Ministerineuvosto kokoontuu Brysselissä tai Luxemburgissa.
Euroopan parlamentti (EP) Strasbourgissa, Ranskassa on ollut käytännössä neuvoa-antava elin. Se voi tehdä lakiehdotuksia, keskustella ja hylätä budjetin. Maastrichtin sopimus antaa parlamentille kuitenkin mahdollisuuden estää uusien lakien syntyminen. Komission jäsenten nimittäminen tarvitsee sen hyväksynnän. Parlamentin jäsenet (626) valitaan kussakin jäsenmaassa yleisillä vaaleilla.
Euroopan tuomioistuin Luxemburgissa koostuu 15 tuomarista. Jokainen EU:n kansalainen voi vedota siihen, ja se ratkaisee kaikki kiistat, jotka koskevat EU:n kansalliset lait ylittäviä lakeja.
Valtioiden ja hallitusten johtajat kohtaavat huippukokouksissa vähintään kahdesti vuodessa. Niissä tehdyt päätökset ovat käytännössä EU:lle tärkeimmät.
Päämaja: Bryssel, Belgia.
@
G7 - Seitsemän ryhmä
12
Seitsemän ryhmä (G7-maat / WES / Ryhmä 7)
Vuodesta 1975 lähtien seitsemän suurimman länsimaisen teollisuusvaltion pääministerit ovat tavanneet vuosittain keskustellakseen maailmantalouden ajankohtaisista kysymyksistä.
G7:n päämääränä on keskinäinen tiedonvälitys ja keskustelu kansallisista tilanteista ja niiden yhteensovittamisesta. Viime vuosina Lännen suhteet NL:oon/IVY:öön ovat nousseet yhä tärkeämmiksi, ja 1992 Venäjän presidentti Boris Jeltsin otti vieraana osaa huippukokoukseen.
G7-maat eivät muodosta todellista järjestöä, koska niillä ei ole pysyviä komiteoita tai muita elimiä.
@
IVY - Itsenäisten valtioiden yhteisö
14
Itsenäisten valtioiden yhteisö (IVY)
5.9.1991 korkein neuvosto sinetöi Neuvostoliiton hajoamisen. Se oli määrä muuttaa itsenäisten tasavaltojen valtioliitoksi. Muutamia kaksipuolisia sopimuksia tehtiin, ja 8. joulukuuta kolme slaavilaista tasavaltaa Venäjä, Valko-Venäjä ja Ukraina perustivat Itsenäisten valtioiden yhteisön (IVY). 21. joulukuuta muut entisen Neuvostoliiton seuraajavaltiot Georgiaa ja Balttian maita lukuunottamatta liittyivät IVY:öön. Azerbaidzan ja Moldova erosivat yhteisöstä 1993.
IVY ei ole valtio eikä sillä ole ylikansallista määräysvaltaa; se on vain näyttämö jäsenmaiden yhteisten etujen suojelulle ja koordinoinnille. Toinen päämäärä on täyttää entisen Neuvostoliiton sitoumukset (esim. ulkomaiset velat).
IVY:n korkeimmat elimet ovat valtionpäämiesten neuvosto ja pääministerien neuvosto. IVY:n mahdollisuudet ovat kuitenkin rajoitetut, Venäjän ja Ukrainan välisten erimielisyyksien vuoksi.
Päämaja: Minsk, Valko-Venäjä.
@
Kansainyhteisö
15
Kansainyhteisö
Kansainyhteisö on itsenäisten valtioiden ja alusmaiden järjestö, joka on keskittynyt Ison-Britannian monarkin ympärille. Se kehittyi entisestä brittiläisestä imperiumista. Järjestön nimi oli alunperin 'Brittiläinen kansainyhteisö', mutta sana 'brittiläinen' pudotettiin pois II maailmansodan jälkeen.
Historiallisesti nykyinen Kansainyhteisö on tulos brittiläisen imperiumin vanhempien osien, dominioiden (Kanada, Australia, ...) kehityksestä autonomiaan. Erityisesti niiden vaatimus täydellisestä autonomiasta suhteissa ulkovaltoihin, joka esitettiin I maailmansodan aikana, oli tärkeänä vaikuttimena. 'Westminsterin statuutissa' (1931) dominioiden täydellinen autonomia asetettiin juridisesti.
Brittiläisen imperiumin hajottua useimmat uudet maat perivät Kansainyhteisön jäsenyyden. Useimmat jäsenmaat tunnustavat Ison-Britannian kuninkaan (kuningattaren) monarkikseen, mutta myös tasavallat (Intia, Tansania, ...) pitävät kuningasta (kuningatarta) itsenäisten jäsenten yhtenäisyyden vertauskuvana.
1947 hyväksyttiin 'Burman itsenäisyysasiakirja'. Se antoi jokaiselle jäsenelle oikeuden erota Kansainyhteisöstä koska tahansa. Jotkut maat ovat käyttäneet oikeuttaan, esim. Burma (kuten arvata saattaa) ja 'apartheid' valtiot Etelä-Afrikka ja Rhodesia (nykyinen Zimbabwe).
Kansainyhteisö toimii pääasiassa hallitusten välisen neuvottelun ja Kansainyhteisön pääministereiden määräaikaisten kokousten kautta. Vuodesta 1965 lähtien Lontoossa on ollut yhteinen sihteeristö, joka edistää jäsenten välistä monenkeskistä neuvonpitoa. Se myös hallitsee Kansainyhteisön teknisen yhteistyön rahastoa (perustettu 1971).
Päämaja: Lontoo, Iso-Britannia.
@
NATO - Pohjois-Atlantin sopimusjärjestö
6
Pohjois-Atlantin sopimusjärjestö (NATO)
USA, Kanada ja kymmenen eurooppalaista valtiota perustivat NATO:n 1949 puolustuksellisena liittoutumana Neuvostoliittoa vastaan. Niinpä päämääränä oli jäsenmaiden turvallisuuden tukeminen poliittisella, taloudellisella ja sotilaallisella yhteistyöllä.
Neuvostoliitto on historiaa, ja NATO etsii uutta roolia: Tällä hetkellä NATO-jäsenet suorittavat ensimmäistä heidän oman alueensa ulkopuolella tapahtuvaa operaatiota, valvovat Bosnia-Hertsegovinan ilmatilaa. Joten näyttää siltä kuin NATO:sta voisi tulla jonkinlainen "maailmanpoliisi" Yhdistyneiden Kansakuntien komennossa. Lisäksi NATO pyrkii osallistumaan aseistariisuntaan ja yhteistyöhön entisten neuvostotasavaltojen kanssa.
NATO on rakenteeltaan yhtäläiset oikeudet omaavien jäsenten liittoutuma, ja tärkeät päätökset voidaan tehdä vain yksimielisesti. NATO:n korkein elin on Pohjois-Atlantin neuvosto (NAC), missä jäsenmaiden ulko- ja puolustusministerit tarpeen vaatiessa tapaavat. Järjestöä johtaa pääsihteeri, joka on tällä hetkellä saksalainen Manfred Wörner. Hän on NAC:n ja toimeenpanevien elinten DPC (puolustussuunnittelukomitea) ja NPG (ydinasesuunnitteluryhmä) puheenjohtaja. Kaikki jäsenmaat eivät osallistu sotilaallisiin komiteoihin: Ranska, Islanti ja Espanja eivät ole sotilaallisesti yhdentyneet, so. niiden kansalliset joukot eivät ole NATO:n ylimmän johdon alaisia.
Päämaja: Bryssel, Belgia.
@
OAS - Amerikan valtioiden järjestö
10
Amerikan valtioiden järjestö (OAS)
OAS perustettiin Bogotassa Kolumbiassa 1948. Nykyisin kaikki Amerikan valtiot lukuun ottamatta Belizeä, Kuubaa ja Guyanaa ovat OAS:n jäseniä.
OAS:n tehtävänä on Amerikan valtioiden turvallisuuden ja itsenäisyyden suojeleminen. Se toimii sovittelijana jos jäsenmaahan kohdistuu hyökkäys, ja se on oikeutettu määräämään pakotteita. Viimeksi tämä tapahtui 1982, kun Argentiina hylkäsi välitysratkaisun Falklandin sodassa.
OAS:n toimipaikka on Washington D.C., tärkeimmät elimet ovat vuosittainen yleiskokous, ulkoministereiden kokoukset ja muutama asiantuntijakomitea, esim. koulutus-, tiede- ja kulttuurikomitea. Pääsihteeri, jonka kausi kestää viisi vuotta, on tällä hetkellä brasilialainen Joao Clemente Baena Soares.
Päämaja: Washington D.C., Yhdysvallat.
@
OAU - Afrikan yhtenäisyysjärjestö
8
Afrikan yhtenäisyysjärjestö (OAU)
30 afrikkalaista valtiota perustivat OAU:n 25.5.1963 Addis Abebassa (Etiopia). Lukuun ottamatta Marokkoa (sen Länsi-Saharan anastuksen johdosta) ja Etelä-Afrikkaa (apartheid), kaikki Afrikan itsenäiset valtiot ovat nykyään OAU:n jäseniä.
OAU:n tärkein päämäärä on edistää afrikkalaisten kansojen yhtenäisyyttä ja yhteishenkeä. Se taistelee apartheidia ja uuskolonialistisia rakenteita vastaan. Eräs päämäärä on Afrikan nykyisten alueellisten rajojen säilyttäminen. Lisäksi OAU tukee afrikkalaisten valtioiden välistä kulttuuri- ja akateemista vaihtoa.
OAU:n tärkein elin on valtionpäämiesten ja pääministerien vuosittainen huippukokous, mutta sen voima ja vaikutusvalta ovat rajoitettuja, koska OAU haluaa välttää kaikkea sekaantumista jäsenmaidensa sisäisiin asioihin. Järjestön tärkein hallinnollinen elin on sihteeristö. Pääsihteerin toimipaikka on Addis Abeba, Etiopia. Virkaa on hoitanut vuodesta 1989 lähtien tansanialainen Salim Ahmed Salim.
Päämaja: Addis Abeba, Etiopia.
@
OECD - Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö
2
Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö (OECD)
OECD perustettiin 1960, seuraajana OEEC:lle, joka oli hallinnoinut Marshall-suunnitelmaa II maailmansodan jälkeen.
Kun lukee järjestön jäsenlistaa, on päivänselvää että OECD on läntisten teollisuusvaltioiden ylin järjestö. Sen mukaisesti ensisijainen tavoite on jäsenmaiden taloudellisen yhteistyön koordinoiminen ja kehittäminen. Sen lisäksi OECD pitää yllä rahatalouden vakavuutta, antaa jonkin verran apua kehitysmaille ja edistää maailmankauppaa. Järjestö julkaisee mm. jäsenvaltioidensa taloudellista tilaa ja kehitystä kuvaavia katsauksia ja tilastoja.
OECD:n tärkeimmät elimet ovat neuvosto (jäsenmaiden pysyvien edustajien muodostama), toimeenpaneva komitea, lukuisat asiantuntijakomiteat ja sihteeristö. Pääsihteeri on tällä hetkellä ranskalainen Jean-Claude Paye.
Päämaja: Pariisi, Ranska.
@
OPEC - Öljynviejämaiden järjestö
11
Öljynviejämaiden järjestö (OPEC)
Iran, Irak, Kuwait, Saudi-Arabia ja Venezuela perustivat OPEC:in 1960.
OPEC pyrkii koordinoimaan 13 jäsenmaansa öljypolitiikkaa, esim. sopimalla yhteiset hinnat niiden tuottamalle raakaöljylle. 70-luvulle asti OPEC:in jäsenet tuottivat yli 50% maailman raakaöljystä, joten korottamalla hintoja jyrkästi ne aikaansaivat kaksi öljykriisiä 1973 ja 1979. Mutta yleensä OPEC:in jäsenet eivät ole yhtä mieltä tuotanto-osuuksistaan ja hinnoistaan. Kun samalla muut maat ovat lisänneet öljyntuotantoaan, OPEC:in vaikutusvalta on viime vuosina vähentynyt.
Tärkeimmät päätökset tehdään vuotuisessa öljy- ja valtiovarainministerien kokouksessa. Muita elimiä ovat hallitus ja talouskomissio.
Päämaja: Wien, Itävalta.
@
PN - Pohjoismaiden neuvosto
17
Pohjoismaiden neuvosto (PN)
PN on Pohjolan kansanedustuslaitosten ja hallitusten välinen yhteistyöelin. Se perustettiin Tanskan aloitteesta 1952 ja aloitti toimintansa 1953. Neljä maata on ollut mukana alusta alkaen: Tanska, Islanti, Norja ja Ruotsi. Suomesta tuli jäsen 1955, ja 1970 Färsaarten ja Ahvenanmaan itsehallintoalueet saivat siihen omat edustajansa.
Saavuttaessaan itsenäisyyden 1991 saivat kolme Baltian maata Viro, Latvia ja Liettua tarkkailijan aseman Pohjoismaiden neuvostossa.
PN tekee aloitteita ja antaa neuvoja jäsenmaiden välisestä yhteistyöstä. Se muodostuu jäsenmaiden kansanedustuslaitosten jäsenistä (yht. 78, Suomesta 17) ja kokoontuu yleensä kerran tai kahdesti vuodessa.
1971 perustettiin Pohjoismaiden ministerineuvosto, joka vastaa PN:n ja jäsenmaiden hallitusten välisestä yhteistyöstä.
Neuvoston saavutuksia ovat mm. jäsenmaiden sisäinen passivapaus ja pohjoismainen sosiaaliturvasopimus, jonka mukaisesti maasta toiseen muuttavat Pohjoismaiden kansalaiset asetetaan sosiaaliturvan osalta samaan asemaan kuin vastaanottajamaan omat kansalaiset. Neuvostolla on yhteinen sihteeristö, puheenjohtajien sihteeristö Tukholmassa. Tämän lisäksi jokaisen maan valtuuskunnalla on oma sihteeristönsä.
@
WEU - Länsi-Euroopan unioni
13
Länsi-Euroopan unioni (WEU)
WEU perustettiin 1954 Länsi-Euroopan maiden keskinäisenä avunantosopimuksena. Toisin kuin NATO:lla sillä ei ole omaa sotilaallista rakennetta ja sen vuoksi sillä ei ole ollut minkäänlaista merkitystä moneen vuoteen. Viime aikoina WEU on noussut esiin keskustelujen puuttumisesta entisen Jugoslavian sotaan alettua. Unionin sotilaallista merkitystä on haluttu nostaa, ja EU haluaisi kehittää järjestöstä itselleen sotilaallisen elimen.
Korkein päättävä elin on ministerineuvosto, joka kokoontuu kahdesti vuodessa. Muita elimiä ovat vakinainen neuvosto (Lontoo), turvallisuuskysymysten laitos (Pariisi) ja muutama muu komitea. Sihteeristön toimipaikka on Bryssel, Belgia. Pääsihteerinä on ollut vuodesta 1989 lähtien hollantilainen Willem van Eekelen.
@
YK - Yhdistyneet Kansakunnat
1
Yhdistyneet Kansakunnat (YK)
50 valtiota allekirjoittivat Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan 26.6.1945. Tällä hetkellä melkein jokainen maapallon valtio on YK:n jäsen, poikkeuksena Sveitsi, Taiwan ja muutama pikkuriikkinen valtio.
Kansainliiton seuraajana Yhdistyneiden Kansakuntien ensisijainen päämäärä on tukea kansojen välisiä hyviä suhteita ja turvata maailmanrauha. Näin ollen YK toimii usein välittäjänä kansainvälisissä kriiseissä. YK:n rauhanturvaajat ("siniset baretit") valvovat aselepoja monin paikoin ympäri maailmaa, esim. Libanonissa ja entisessä Jugoslaviassa. Persianlahden sota oli ensimmäinen YK:n tukema sotilaallinen operaatio; sitä ennen se yritti ratkaista selkkauksia ainoastaan rauhanomaisin keinoin.
YK:n korkeimmat elimet sijaitsevat New Yorkissa, näistä huomattavimpana turvallisuusneuvosto (UNSC), jossa Kiinan kansantasavalta, Ranska, Venäjä, Iso-Britannia ja Yhdysvallat ovat pysyviä jäseniä ja omaavat veto-oikeuden. Sen vuoksi tärkeät päätökset voidaan tehdä vain noiden viiden valtion yhteisymmärryksessä. Pääsihteeri on ollut vuodesta 1992 lähtien egyptiläinen Bhutros Bhutros Ghali.
YK:lla on monia erityiselimiä, esim. ympäristöohjelma UNEP (Nairobi, Kenia) tai YK:n lastenrahasto UNICEF (New York), jonka päämääränä on tukea kehitysmaiden lapsia.
Lisäksi on olemassa monia virallisesti itsenäisiä järjestöjä, jotka ovat läheisessä yhteydessä YK:iin. Tärkeimpiä näistä ovat:
- Elintarvike- ja maatalousjärjestö (FAO, Rooma)
- Tulleja ja kauppaa koskeva yleissopimus (GATT, Geneve)
- Kansainvälinen atomienergiajärjestö (IAEA, Wien)
- Kansainvälinen jälleenrakennus- ja kehityspankki (Maailmanpankki) (IBRD, Washington D.C.)
- Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF, Washington D.C.)
- Yhdistyneiden Kansakuntien kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö (UNESCO, Pariisi)
