Mestaritontun silmΣt eivΣt hellittΣneet hopealangassa kimaltelevasta helmestΣ. Nyt hΣn ei voinut hillitΣ itseΣΣn kauemmin, vaan juoksi nopein askelin noitien vΣlistΣ valtaistuimen kolmannelle porrasaskeleelle ja sieppasi helmen langasta. Haltia parkaisi nΣhdessΣΣn kΣden, joka sieppasi helmen, muuta hΣn ei nΣhnyt, sillΣ Mestaritonttu oli hΣmΣrΣnhunnun peitossa. KΣsikin katosi taas silmΣnrΣpΣyksessΣ nΣkyvistΣ, kun Mestaritonttu veti sen hunnun alle piiloon. Noidat seisoivat ΣllistyneinΣ. Mutta silloin julma-Kumma parkaisi toisen kerran, ja hΣn parkaisi raivosta. Seurasi sanomaton hΣmminki. Noidat sy÷ksyivΣt sinne tΣnne, juoksivat ristiin rastiin nΣkymΣtt÷mΣn vihollisen jΣljessΣ, ja Mestaritonttu oli vΣhΣllΣ sotkeutua heidΣn jalkoihinsa. Vaivoin hΣn pelastui tallatuksi tulemasta ja pujottelihe noitien vΣlistΣ portaita kohden juosten, sydΣn kurkussa, minkΣ kerkisi. Mutta juuri kun hΣn oli ennΣttΣmΣisillΣΣn portaille, tuli lohikΣΣrme harpaten portaita yl÷s, Mestaritonttu ehti t÷in tuskin vΣistΣΣ sitΣ. LohikΣΣrme oli kuullut melun ja uteliaisuus oli pakottanut sen lΣhtemΣΣn vartiopaikaltaan.
Nyt vasta Mestaritonttu kiirehti. HΣn melkein py÷ri portaita alas. HΣnen partansa hulmusi ja tarttui kerran kiinni seinΣssΣ olevaan sΣrmΣΣn mutta hΣn riuhtaisi sen irti ja kiirehti edelleen. Pian hΣn olikin portaiden juurella. Portti oli auki, lohikΣΣrme oli kiireissΣΣn unohtanut sen selkoselΣlleen. Mestaritonttu juoksi portista sisΣΣn, otti pienen kulta-avaimensa ja kosketti kiveΣ luolan suulla. Heti kivi kΣΣntyi ja luolasta juoksi ulos Y÷nsilmΣ. HΣn jΣi hΣmmΣstyneenΣ tuijottamaan ympΣrilleen. ╗Mestaritonttu, sinΣk÷ se olet?╗ kysyi hΣn.