- Ohoh! Tämä ei taida olla mitään lastenleikkiä.
- Tässä on vaatteita, Kikka sanoi, ja poika sieppasi ne hänen
käsistään. - Ellen ole palannut puolenyöhön mennessä, niin tulette hakemaan.
- Sinun ruumiisi vai? Essi oli itkua lähellä. - Pötyä. Ette saa ajatella sellaisia asioita.
Huolehtikaa Päkästä.
Huokaisten tytöt jäivät katsomaan, miten Repe sukelsi ulos ja lähti kumarassa juoksemaan tallia kohti. Pihalla oli vesilammikoita, virtaavia pikku-uria, ja koko järvi vaikutti hornankattilalta. Repe sai käyttää kaiken taitonsa, että jaksoi puskea tuulta päin.
Hevoset hörähtivät tuntiessaan Repen ja jäivät ihmetellen katsomaan, miten hän alkoi vetää pukimia ylleen. Takki oli märkä ulkona juoksemisesta. Onneksi oli Katin sadetakki. Huppu oli tarpeeksi iso ja peitti kypärän alleen. Hän veti sen syvälle päähänsä ja solmi nauhat leuan alta kiinni. Sitten oli vuorossa Essin huivi. Hän kietaisi sen kasvojensa yli jättäen vain silmät näkyviin.
- Kuin Zorro, Repe sanoi ääneen ja virnisti ajatukselle.
Ripeästi Repe haki Kafkan varusteet.
- Elämäsi suurin koitos alkaa, poika, hän sanoi ja taputti ruunaa rohkaisevasti kaulalle.