RUNEQUEST - Kohelluksemme Gloranthassa Luku 1 Aurinko paistaa helotti pilvett”m„lt„ taivaalta, mik„ oli varsin poikkeuksellista ottaen huomioon ett„ oli Meren vuodenajan loppupuoli Lohik„„rmesolassa, tarkemmin sanoen Totuusviikon J„„p„iv„, eik„ siis niin kauan siit„, kun lumi oli l„heisilt„ laaksoilta ja kukkuloilta lopullisesti sulanut. Meit„ ei ollut niin kovin paljon, vain kaksi vanhaa tuttua ja toisen kaveri, kun sattumalta polkumme osuivat yhteen tuona aurinkoisena p„iv„n„ Alda-Churissa. (Michelle kyll„ mutisi jotain kohtalosta, mutta sit„ ei otettu kuuleviin korviinkaan) Vinkuvan porsaan majatalo ei ollut kovin t„ysi tuona iltana, ja kuten my”hemmin saatiin tiet„„, muinakaan iltoina, p„„asiassa siit„ syyst„, ett„ olut oli siell„ kamalan makuista. Viini sen sijaan oli hyv„„, ja Feonir „ityikin juomaan hieman enemm„n kuin oli terveellist„, ja siit„ syyst„, tai kenties jostain muusta, h„n ei ehtinytk„„n esittelem„„n toveriaan. Feonirin yst„v„ll„ oli mustat hiukset, tummanharmaat silm„t ja sulava k„yt”s. Rusketuksesta huolimatta olisi voinut vaikka vannoa, ett„ tuo sauvaa kantava henkil” oli jonkin sortin oppinut. Dalamar (sill„ se h„nen nimens„ oli) paljasti tulevansa l„nnest„ ja olevansa Feonirin vanha tuttu. Michelle ei juuri siit„ perustanut, vaan sanoi pari itse s„velt„m„„ns„ mietelausetta ja vet„ytyi nukkumaan, Dalamarin seuratessa pian per„ss„, koska Feonirista ei ollut liiemmin juttuseuraksi - sen h„n tiesi vanhasta kokemuksesta. Sin„ y”n„ he nukkuivat hyvin, ainoa keskeytys oli juopuneiden r„hin„ kadulla puoleny”n aikaan. Jo aamulla tuli selv„ksi, ett„ seuraavasta p„iv„st„ tulisi todella helteinen. Aamiaisella ei paljoa puhuttu, mit„ ilmeisimmin siit„ syyst„ ett„ Feonir ei ollut juttutuulella. Heid„n sy”dess„„n alkoi kadulta kuulua kovaa meteli„, mik„ heti her„tti joukon uteliaisuuden Feoniria lukuunottamatta. Valitettavasti kukin oli liian kohtelias rikkomaan k„ytt„ytymiss„„nt”j„, mist„ seurasi v„ist„m„tt„ viivytyksi„, koska ruoka piti sy”d„ loppuun eik„ Feonir nopeuttanut sy”nti„„n p„tk„„k„„n. Lopulta olivat viimeisetkin ruokapalat joukon vatsassa, ja he l„hes rynt„siv„t ulos, juuri parahiksi n„kem„„n uskomattoman lihavan, punakan ja hienosti pukeutuneen miehen antavan potkut (kuvaannollisesti) puolelle tusinalle palkkasoturin n„k”iselle tyypille. Uteliaana Michelle halusi heti ottaa selv„„ moisen syyst„. K„det puuskassa seisova mies tosin vain puhisi raivosta eik„ h„nest„ saatu irti mit„„n ennen kuin Michelle kysyi kohteliaasti oliko h„n saanut iskun p„„h„ns„ vai oliko muuten vain yksinkertainen kun ei osannut puhua. Hetken naista solvattuaan h„n lopulta paljasti ett„ oli antanut heille potkut siit„ hyv„st„ ettei heill„ ei ollut aivoja. - Olisivat ajatelleet! En min„ heille makaamisesta maksa siksi etteiv„t he tajua mit„ tehd„! - Miten „lyk„st„! Michellen ilme oli ihaileva. Mies r”yhisti rintaansa, mietti sitten hetken ep„tietoisena oliko se ollut ivaa. - ™h, mit„ siit„, h„n jupisi. - Mutta te olette niin viisas! Toivoisinpa min„kin ett„ pystyisin tuollaiseen. - Jaa... No sinulla vaikuttaa olevan ainakin VŽHŽN enemm„n aivoja. Min„ olen Mathor, Mathor Kandass. Kuulkaas, jospa te tekisitte sen homman? V„h„n ajan ja runsaiden v„„rink„sitysten j„lkeen k„vi selv„ksi, ett„ piti hakea er„s kaulakoru, joka miehen t„dilt„ oli varastettu, ja ett„ t„m„ t„ti oli ollut siihen sairaalloisen kiintynyt. Korua ei ollut l”ydetty, ja t„ti oli kuollut luvaten perint”ns„ sille perheen j„senelle joka hankkisi tuon esineen. Mathor Kandass, oli p„„tt„nyt saada tuon j„„mist”n, ja pysyi p„„t”ksess„„n siit„ huolimatta ett„ h„nelle uutterasti vakuutettiin ett„ raha on pahe. - Mitenk„s sitten tiedet„„n ett„ se varastettiin, huomautti Michelle ep„ilev„sti. - Jaa, katsos min„ olen v„h„n niinkuin vihannesalalla, niin me tuota olimme t„din kanssa katsomassa yht„ viinitilaa, se oli katsos poikkeus. Se tila oli tuolla Esroliassa, yhdess„ kyl„ss„, ei niin kovin kaukana Nochetista. Tied„tte varmaan paikan? Jaa, siell„ kyl„ss„ oli ja on viel„kin se viinitila, ja se riipus varastettiin t„dilt„. T„ti tuli mukaan koska h„n oli kotoisin sielt„ l„helt„. No, sitten yksi aamu kuulu kamalaa huutoa, ja t„ti kilju ett„ se oli varastettu. En kyll„ viel„k„„n k„sit„ miksi, se oli katsos kamalan ruma kuvatus. Tarkoitan korua, en anoppia, vaikka t„ti se oli kyll„ rumempi. Mathor nauroi kovaa omalle vitsilleen. - Jaa, sitten pidettiin tutkimus, ja selvisi ett„ yksi ty”l„inen oli ollut koko y”n poissa, ja se oli siis tietty syyllinen. - Mik„ sen nimi oli? - Ai senk”? Kraano. Niin se oli. Jaa, sitten se t„ti meni ihan hulluksi, se oli katsos v„h„n p„„st„„n vialla, ja loikkas sinne ty”l„isten sekaan, ne oli katsos polkemassa viini„, ja sitten se kynsi sen Kraanon kuoliaaksi. Korua ei kyll„ koskaan l”ydetty. - Ent„s maksu? Se oli Dalamar. - Teh„n sanoitte ett„ raha on pahe. (H„n n„ytteli h„mm„stynytt„ huomattavan hyvin) Pitkien selitysten, saivartelujen ja v„ittelyiden j„lkeen Mathor ehdotti lopulta 50 lunaria nen„„ kohden, sill„ ehdolla ett„ Michelle olisi nen„t”n. Tarpeeksi pitkien naurujen j„lkeen h„n lopulta suostui maksamaan prosenttiosuuden perinn”st„, joka saatiin kuin saatiinkin nousemaan kymmeneen prosenttiin. Asia katsottiin sovituksi ja alettiin kysell„ tapauksesta l„hemmin. Valitettavasti ket„„n matkalla mukana olleista ei herra Kandassia lukuunottamatta saanut kuulustella; se kiellettiin ensin tekosyill„, ja kun tarpeeksi oli hiostettu, my”s suoralla kiellolla. Seuraava kysymys koskikin muita sukulaisia, jotka my”s saattaisivat haluta perint”„. Mahdollisia perij”it„ olikin Mathorin lis„ksi viisi: Marissa, Tamar, Kannai, Elik ja Hellana, kaikki kunnianarvoisia Kandasseja. Lopuksi Mathor esitti heille jopa keinon p„„st„ Esroliaan: h„nen vankkureidensa turvasaattueena. Palkaksi sovittiin t„ysihoito ja lunari p„iv„ss„. Miehen kaikottua joukko seisoskeli aikansa tyhm„n n„k”isen„, tiet„m„tt„ mihin ryhty„. Lopulta l„hdettiin kiertelem„„n kaupungille kyll„stynein„, ei niink„„n seisoskeluun, katukivet kun olivat oikein sievi„, vaan Michellen sananparsiin. Torilla ei ollut kuitenkaan mit„„n t”llistelt„v„„, koska kaikki olivat Alda-Churia suuremmista kaupungeista. V„h„n ajan kuluttua yleinen mielipide alkoikin k„„nty„ Mathorin ahdistelemiseen, ja niin joukko marssi per„kanaa h„nen vihanneskauppaansa. Sielt„ ei kyseist„ kunnianarvoista herraa kyll„k„„n l”ytynyt, mutta sen sijaan paljonkin mielenkiintoista tietoa. K„vi ilmi, ett„ h„n oli raskaasti aliarvioinut omaisuutensa, tai sitten h„nell„ oli poikkeuksellisen petolliset kirjurit, sill„ Mathorilla paljastui olevan kaupungissa per„ti kolme kauppaa, suuri toimisto ja komea talo. Hyv„syd„misin„ ihmisin„ sankarimme tietysti l„htiv„t oikop„„t„ kertomaan h„nelle t„t„ oivaa uutista. Erehdytty„„n pari kertaa oikeasta suunnasta ja lopulta er„„n yst„v„llisen vanhan naisen opastuksella he saapuivat toimiston eteen. Se oli suuri ja komea talo, ja her„tti seikkailijoissa hienoista kateutta. Tylysti he t”lv„isiv„t ovimikon sivuun, ja l”ysiv„t itsens„ huoneesta jossa kirjuriarmeija teki uutterasti t”it„. Etsim„ll„ he l”ysiv„tkin huoneen takasein„lt„ oven, jossa luki suurin kirjaimin: JOHTAIA, jonka kirjoitusvirheen Dalamar oikop„„t„ korjasi. Mathor suuttui heille melkoisesti, ja k„ski heit„ ulos, v„itt„en olevansa kiireinen. Riemuiten Michelle ilmoitti suuren ilouutisen l”ydetyist„ kaupoista. Mathor ei kyll„k„„n ilostunut, ei antanut edes l”yt”palkkiota, ja tuohtuneena sellaisesta ep„yst„v„llisyydest„ joukko marssi ulos huoneesta, Michellen livautettua kumman punaiselle Mathorille pari el„m„nviisautta muunmuassa verenpaineesta. Poistuessaan he viel„ kurkistivat sopivalla tekosyyll„ herran kirjanpitoa, ja totesivat sen liikkuvan tuhansissa lunareissa. Žlykk„„sti he laskivat, ett„ jos Mathor Kandass on noin rikas, niin t„din omaisuus olisi my”s varmaan suuri. Saadakseen asiasta varmuuden he l„htiv„t kapakkaan kastelemaan kurkkujaan ja lyps„m„„n tietoja t„st„ suvusta. Yksiss„ tuumin joukko juotti er„„n ty”l„isen pienoiseen k„nniin ja rupesi sitten tenttaamaan tietoja, Michelle puhemiehen„. - Tied„tk”s sin„ Mathor Kandassin? - Juu, ilman muuta. Kukas olisi niin typer„ ettei tuntisi - paitsi tietysti Lobb, siin„p„ vasta tyhm„ mies. H„n sai tappelussa tuolista p„„h„n eik„ sen j„lkeen ole h„nell„ j„rjenvalo loistanut. Siksi h„n vajosikin kerj„l„iseksi, mutta sek„„n ei oikein suju, h„n n„hk„„s ei osaa sanoa "almuja" vaan pyyt„„kin armoa... - ™h, se Mathor? - Ai se? olettekos te sitten niin tyhmi„ ettette tied„? Katsos h„n on niin tunnettu... - Me emme ole t„„lt„ kotoisin, selitti Michelle liioitellun k„rsiv„llisesti. - Mjaa. Mutta sen min„ vaan sanon ett„ tyhmi„ olette silti... - Se KANDASS! Mies n„ytti hieman pel„styneelt„. - Mit„ h„nest„? Jaa, no HŽN on rikas, h„nell„ on kovasti laivoja ja vankkureita ja kauppoja ja tavaraa, ihan Pamaltelasta asti. Sen min„ voin taata, ett„ tavaraa on, katsos vaimo halusi silkkipuvun, ja kauppias vaan otti tavaraa esille ja kysy ett„ mink„ n„ist„... H„nen huomaamattaan Michelle nappasi h„nen kukkaronsa ja ty”nsi taskuunsa. - ...ja sitten se vaimo, kun sill„ ei ollut rahaa, niin sano ettei osannut valita, ja sanoi tulevansa uudestaan... - Kiitos tiedoista, Michelle sanoi ja joukko marssi ulos. - Hei, mit„s, minne te menette? Juttu j„i kesken! Iltap„iv„ kuluikin kaupunkia kierrelless„, koska muutakaan j„rkev„„ (?) tekemist„ ei keksitty. Lopulta joukolle tuli n„lk„; harmillinen vaiva, joka tuon tuostakin vaivaa jopa suurimpia sankareita. Yksimielisesti p„„tettiin hankkia jotain suupalaa. V„hemm„n yksimielisi„ sensijaan oltiin paikasta. Lopulta p„„tettiin tehd„ kompromissi ja ostaa ruokaa Mathorin kaupasta (ei siit„ jossa myytiin rehuja) sek„ sivumennen urkkia lis„„ tietoa arvon ty”nantajasta. Kun joukko tuli kaupalle, punatukkainen nuori nainen oli juuri sulkemassa sit„ y”ksi. Pienen suostuttelun j„lkeen h„n kuitenkin suostui myym„„n ryhm„lle, jos n„m„ pit„isiv„t kiirett„. Sis„ll„ kaupassa alkoivat he pumpata tietoja, joista myyj„ kyll„kin kiskoi h„vytt”m„n hinnan. - Tied„tk”s sin„ Marissa Kandassista? Michelle kysyi kokeilevasti. Nainen loi h„neen katseen, joka pani ep„ilem„„n, ett„ h„n oli sanonut jotain tavallistakin typer„mp„„. - Mit„ min„ nyt sanoin, uikutti Michelle surkeana. - MINŽ olen Marissa, ilmoitti punap„inen ylh„isesti. - Ups. - No sittenh„n olet juuri oikea henkil” vastaamaan kysymyksiin, totesi Feonir. Marissan sinisiin silmiin syttyi ovela v„lk„hdys ja h„n ojensi k„tt„„n eteenp„in. - Sittenh„n olen juuri oikea henkil” saamaan lis„maksua. Michelle (jonka kukkarosta kaikki meni) loi Feoniriin murhaavan katseen. Vastahakoisesti h„n tiputti Marissan odottavaan k„teen muutamia kolikoita. - No, mit„ te haluaisitte tiet„„ minusta, h„n kysyi leve„sti hymyillen. - Eh, onkos Mathorin t„ti sinunkin t„tisi? - Isot„ti, mit„ h„nest„? Hetken Michelle ep„r”i oliko Marissalle luvallista kertoa perinn”st„, mutta p„„tyi sitten siihen johtop„„t”kseen ett„ t„m„ varmaan jo tiesi perinn”st„. Niinp„ h„n sitten kysyi kyseisest„ asiasta. - Mist„ perinn”st„? Marissa oli h”lmistyneen n„k”inen. - Onko se Mathorin aasi taas pit„nyt jotain omana tietonaan? Min„ kyll„ k„rist„n h„net! - Etk” siis pid„ h„nest„? - Pid„ h„nest„? H„nen „„nens„ kohosi hiukan. - Mokoma typerys! H„nen „„nens„ kohosi lis„„. - Se „„li” joutaisi alimpaan helvettiin - varsinkin kun min„ saisin perinn”n, h„n lis„si. - Ent„ jos kerromme tuon h„nelle, huomautti Michelle n„hdess„„n tilaisuuden saada hieman rahoja takaisin. - Luuletko ettei h„n tied„? Feonir katkaisi keskustelun. - Jospa puhuisimme siit„ t„dist„? - Ai jaa, se maksaakin ylim„„r„ist„, huomautti Marissa - En katsos puhu mielell„ni perheasioista. Olen varma ett„ ymm„rr„tte... H„n vilkaisi Michellen viel„ aika pulleaa kukkaroa. - Raha on pahe, ilmoitti Michelle. - Olen paheellinen nainen. Huokailujen s„est„m„n„ lis„„ kolikoita vaihtoi omistajaa. - Mjaa, h„n ei ollut ihan huono t„ti, vaikken h„nt„ tuntenutkaan, h„n nimitt„in kuoli ennen syntym„„ni- - Hei hetkinen! Mit„s tuo oli olevinaan, kysyi Feonir. - Mik„? - Kuinka vanha olet? - TUO on ep„kohtelias kysymys! - Žhh... tuota, kuinka kauan h„nen kuolemastaan on? - Kolmisenkymment„ vuotta. - En tiennytk„„n ett„ olet NIIN vanha, huomautti Michelle viattoman n„k”isen„. Marissa loi h„neen murhaavan katseen mutta pysyi hiljaa. - Jospa nyt puhumme siit„ t„dist„, ehdotti Feonir. - Oliko h„n rikas, kysyi Dalamar. - Mist„s min„ tied„n? - H„nh„n OLI sinun t„tisi, eik” niin, huomautti Michelle. Marissa irvisti. - Isot„ti. - No ISOt„ti sitten, oi mahtava valtiatar, Michelle sanoi „„ni liioitellun hunajaisena kasvoilla mairea hymy. Marissa tuijotti h„nt„ inhoten. - Mit„ halusittekaan ostaa? H„nen „„nens„ oli j„inen. - Minun on kylm„, Michelle valehteli. - Mutta en panisi pahakseni jos te suvaitsisitte antaa minulle hieman pikkuleipi„. Hiljaisena inhoava ilme kasvoillaan Marissa vaihtoi tarvikkeet rahaan, joskin h„n tiputti puolet rahasta omaan pullistuvaan kukkaroonsa. - Mit„h„n Mathor-kulta sanoisi jos kertoisimme h„nelle tuosta, ehdotti Michelle. - Luuletko ettei h„n tied„? Sit„paitsi min„h„n lopulta saan koko roskan. Jos olette tehneet ostoksenne olkaa hyv„t ja poistukaa kaupasta. - En ole hyv„, mutta t„st„ luolasta poistun. Michelle virnisti. N„hty„„n Marissan ilmeen h„n sai kuitenkin jalat alleen. Ulkona Feonir huomautti jokseenkin pahaenteisesti: - Sinun kielesi vie meid„t viel„ vaikeuksiin. - Puhuminen kultaa, vaikeneminen hopeaa. - Mist„ sin„ tuon kuulit? - Viisas ottaa vaarin keksim„st„„n. Neuvottelun j„lkeen k„vi selv„ksi ett„ Mathorin verenpaine saisi kest„„ viel„ yhden vierailun. T„m„n syd„mett”m„n p„„t”ksen tehty„„n joukko marssi takaisin h„nen toimistolleen. Valitettavasti h„n ei ottanut vierailua kovinkaan hyvin, vaan huusi joukon ulos ja erotti heid„t, uhaten kutsua vartijat. Pettyneen„ joukko marssi ulos. - Siin„ meni sekin tulol„hde, marisi Feonir. - El„ ole typer„. - Min„k” muka? - Juot liikaa olutta, se pilaa aivot. Kokeile viini„. - Onko sinulla muka jokin idea? - Eih„n riipusta ole pakko h„nelle myyd„. Voimme antaa sen eniten tarjoavalle perheenj„senelle, huomautti nainen t„h„n. Dalamar oli ep„ilev„n n„k”inen, muttei sanonut mit„„n. Matkallaan joukko p„„tti oikaista sivukatujen kautta. Varatoimenpiteen„ he kuitenkin p„„ttiv„t kulkea pienin v„limatkoin. Matkalla vastaan tuli muutama ty”l„inen pahasti k„nniss„. Ylitt„ess„„n suurempaa katua Michelle huomasi siell„ vanhan miehen k„rryjen kanssa sytytt„m„ss„ soihtuja tiet„ valaisemaan. H„n ehdotti ett„ t„m„ antaisi h„nelle soihdun, sen kanssa kun olisi mukavampi kulkea pimeit„ sivukujia. T„m„ kuitenkin kielt„ytyi. - Ent„s jos otan yhden pidikkeest„ kun olet mennyt? H„n oli ovelan n„k”inen. Mies kohautti olkap„it„„n. - Tee mit„ lyst„„t. Min„ en piittaa kissanpaskaakaan mit„ niille tapahtuu kun olen laittanut ne paikoilleen. Michelle ilostui moisesta yst„v„llisyydest„ kovasti ja takavarikoi yhden soihdun telineest„ ja jatkoi matkaa. Matkan aikana vastaan tuli viel„ kerj„l„inen, joka teeskenteli sokeaa (ja jota Feonir opasti kerjuun jalossa taidossa) ja toinen kerj„l„inen joka anoi armoa almun sijasta. Michelle heltyi ja antoi hieman rahaa j„lkimm„iselle. Y” kului ilman suurempia v„likohtauksia - Feonirkin pysyi l„hes raittiina. Seuraavana aamuna hieman ennen auringonnousua joukko l„hti Alda-Churista, aikomuksenaan menn„ Karsen kautta Nochetiin ja sielt„ viinitilalle. Kaikki k„veliv„t, paitsi Feonir jolla oli hevonen, ei silti ett„ h„n siit„ mit„„n hy”tyi. Hevonen, nimelt„„n McTaukki oli ruma vanhuudenh”per” keltaisenruskea ori. Se oli tarkoitettu ratsuksi mutta luuli olevansa sotahevonen, ja k„ytt„ytyi liiankin agressiivisesti jopa j„lkimm„iseen virkaan. Kysymykseen mist„ h„n oli sen saanut Feonir vastasi l„hinn„ ep„selvill„ mutinoilla sukulaisista ja ilkeist„ anopeista. McTaukin kunniaksi on sanottava ett„ se oli yht„l„isen ilke„ kaikkille, eik„ s„„stellyt edes omistajaansa. Aluksi Michelle yritti yst„vysty„ sen kanssa tarjoten porkkanaa, mutta orin purtua h„nt„ k„teen h„n oli sen katkerimpia vihamiehi„. Tiell„ oli varsin v„h„n liikennett„, vain muutama satunnainen kulkija. Matkalla ryhm„ puheli amuletista, siit„ saatavasta rahasta ja mit„ he tekisiv„t omaisuudella. Tai oikeammin Michelle puhui, sill„ Dalamar oli hiljaa, vastaten vain muutamiin kysymyksiin, ja Feoniria ei kukaan henke„„n arvostava henkil” l„hestynyt - siit„ piti McTaukki huolen. V„h„n ajan kuluttua keskustelu k„„ntyi Mathor Kandassiin, ja her„si ep„ilys ett„ t„m„ oli yritt„nyt tahallaan pett„„ joukkoa. Tuohon Michelle huomauttikin ett„ jos toiselle kuoppaa kaivaa, tulee kaivaa tarpeeksi syv„. Feonirissa se sai jostain syyst„ aikaan kamalan naurunpuuskan, ja veti jopa Dalamarin suupielet hymyyn. Toisen matkap„iv„n aamuna oli yh„ hiostavan kuumaa, mutta taivaalla oli tummia pilvi„, enteillen tervetulletta sadetta. Michelle kirosikin vuoroin kuumuutta, McTaukkia ja pilvi„, jotka eiv„t „lynneet sataa, hiljent„m„tt„ tahtia yht„„n, vaikka Dalamar huomauttikin kuivasti: - Ja kun sataa, harmittelet sit„ yht„lailla. Odotettua sadetta ei valitettavasti tullut, vaan pilvet purjehtivat pohjoiseen tiputtamatta pisaraakaan kaikkien suureksi pettymykseksi. Iltap„iv„ll„ joukko kuitenkin t”rm„si rikkoutuneeseen vankkuriin, joka seisoi keskell„ tiet„. Iloisena mahdollisesta juttuseurasta Michelle riensikin oikop„„t„ tervehtim„„n korjaajaa, suurikokoista, tummakaapuista miest„, jolla oli valtaisa huopahattu. Mies osoittautui v„h„sanaiseksi, ainoa sana mit„ h„n osasi Michellen taitamilla kielill„ oli murteellisesti sanottu "H„ivy", jota h„n toisteli vastauksena Michellen lukemattomiin enemm„n tai v„hemm„n loukkaaviin kysymyksiin. Sit„paitsi h„n ei n„ytt„nyt naamaansa. Suuttuneena „reydest„ Michelle pyysi Feoniria ry”v„„m„„n ukon kukkaron. T„m„ kuitenkin kielt„ytyi sanoen olevansa rehellinen varas. - Mit„ se sitten tarkoittaa ei ole selv„„ viel„ t„n„k„„n p„iv„n„. Uteliaana Michelle kiersi vankkurien taakse ja kurkisti sis„„n. Sen sijaan ett„ olisi l”yt„nyt jotain kivaa, h„n palasikin juosten naama valkoisena „nkytt„en jotain. Korjaaja ei ottanut asiaa lainkaan hyvin vaan veti esiin suuren miekan ja viel„ suuremman moukarin ja l„hti joukkoa kohti muristen liukenemisk„sky„„n. Samalla joukko n„ki h„nen kasvonsa, jotka, kuten Michelle oli arvannut olivat hirmuisen rumat. Sit„paitsi se ei ollut ihmisen vaan peikon naama. Jatkuu ensi numerossa... ################################################################ # Tekij„n huomautus: # # Gloranthan peikot eiv„t ole mit„„n nyrkill„tapettavia, vaan # # pikemminkin nyrkill„tappavia - varsinkin kun heill„ on aseet.# ################################################################ Tekij„: P„ivi Savola Kommentteja voi l„hett„„ Pekka Savolalle esim. Undying Landsiin, High Civilizationiin tai Empireen.