|
|
Taulutelevision kuvasäädöt
Uusi testivoittajatelevisio saapuu viimein kuljetettuna kotiin. Suuret odotukset kääntyvät
kuitenkin pian pettymykseksi, kun hyväksi kehuttu kuva ei vastaakaan lupauksia. Missä vika?
Taulutelevisioiden kuvasäädöt ovat hyvin harvoin oletusasetuksin parhaimmillaan. Pienen säätämiseen
käytetyn ylimääräisen ajan avulla kuvasta saa usein merkittävästi oletusasetuksia luonnollisemman.
Yksi syy oletusasetusten tuottamaan huonoon kuvaan on se, että televisiovalmistajat haluavat ruutunsa erottuvan mahdollisimman hyvin elektroniikkamyymälän hyllyssä, jossa valaistus poikkeaa selvästi kotioloista.
Kuvasäädöille on usein käyttöä myös erilaisten kuvalähteiden erojen tasoittamisessa, sillä varsinkin
analogiliitännöillä esimerkiksi dvd-soittimen ja digiboksin vaatimat kuvasäädöt voivat poiketa
toisistaan. Optimaalisten kuvasäätöjen löytämisen helpottamiseksi koostimme lyhyen televisioiden perussäätöjen
oppaan, jonka avulla pyrimme luomaan selkoa televisioiden kuvasäätöasetusten kymmenien valintojen
sekamelskaan.


Televisioiden nimetyt katseluasetukset mahdollistavat säätöjen nopean vaihdon kulloiseenkin katselutilanteeseen sopivaksi. |
1. Esiasetustilat
Nykyisissä tv-vastaanottimissa on yleensä tarjolla useita erikseen nimettyjä kuvasäätöjen esiasetuksia, jotka
laitteen valmistaja on säätänyt erilaisiin valaistusoloihin sopivaksi. Esiasetustiloja on tavallisesti kolme,
jotka ovat nimeltään esimerkiksi Normaali (Vakio, Luonnollinen, Standardi) , Dynaaminen (Voimakas, Eloisa,
Kirkas, Intensiivinen, Täyteläinen) ja Elokuva (Herkkä, Pehmeä, Soft). Esiasetustilojen pääasiallinen tarkoitus
on toimia asetusmuistina, josta katselutilan valaistukseen sopivat kuvasäädöt saa nopeasti palautettua
koskematta varsinaisiin yksittäisiin säätöihin. Parhaassa tapauksessa käyttäjä saa itse hienosäätää kutakin
esiasetustilaa liitäntä-tai kuvalähdekohtaisesti, mutta monissa tapauksissa täydelliset käsisäädöt ovat
tarjolla vain yhdessä tilassa.


Liian alhaisen kirkkaussäädön johdosta kuvan tummat äärisävyt ovat leikkautuneet mustaksi,eikä varjoista löydy lainkaan yksityiskohtia (vasen alakulma). Kirkkaussäädön nostaminen korjaa ongelman (oikea yläkulma). Liian suuri nousu tosin heikentää mustan syvyyttä, joten sopiva säätö on usein kompromissi tummien sävyjen erottumisen ja mustan tason välillä. |
2. Kirkkaus, kontrasti ja gamma
Kirkkauden ja kontrastin säätimillä asetetaan kuvan tummien ja vaaleiden äärisävyjen toisto. Ensin
etsitään tutusta elokuvasta tummasävyinen kohtaus, jonka mukaan kirkkaussäätöä nostetaan niin, että
kuvan tummimmat sävyt erottuvat. Liian korkealla asetuksella kuvan mustan sävyn syvyys kärsii, joten
joskus syvän mustan säilyttämiseksi on hyväksyttävä kevyt tummien sävyjen leikkautuminen.
Seuraavaksi vaaleiden sävyjen toisto asetetaan kontrastisäädöllä, joka ei vaikuta tummien sävyjen
toistoon. Säädön nostaminen kirkastaa vaaleita sävyjä, mutta liian korkealla asetuksella vaaleat
äärisävyt leikkautuvat valkoiseksi.
Viimeisenä tummien sävyjen erottumista voi yrittää parantaa mahdollisen gamma-säädön avulla.
Gamma-säätö vaalentaa tai tummentaa kuvaa yleisesti mustaan ja valkoiseen koskematta. Hienoisen
tummien sävyjen leikkautumisen voi usein korjata nostamalla gamma-säätöä, mutta samalla kuvan yleinen
kirkkaus nousee myös hieman.
3. Taustavalon kirkkaussäätö
Joissain lcd-televisioissa taustavalon kirkkautta voidaan säätää oikeaoppisesti kirkkauteen ja
kontrastiin vaikuttamatta. Tällöin kuvan yleistä kirkkautta voidaan nostaa tai laskea katselutilan
valaistuksen voimakkuuden mukaan koskematta kirkkauden tai kontrastin säätöihin. Pimeässä huoneessa
taustavalon voimakkuutta voi pudottaa selvästi, jotta mustan taso saadaan laskemaan alemmas.
Kirkkaassa huoneessa taustavalon voimistaminen taas saa kuvan erottumaan selvemmin.
Osassa lcd-televisiota on myös erillinen valaistussensori, joka tutkii katselutilan valaistusoloja ja
säätää taustavalon voimakkuutta tilanteen mukaan. Muutamissa televisioissa toiminto toimii
luotettavasti ja hyvin huomaamattomasti, mutta pahimmillaan kuvan kirkkaus pumppaa pienistäkin
valaistusmuutoksista.
4. Värilämpötila
Värilämpötilalla mitataan kuvan valkoisen värin sekä harmaasävyjen värisävyä. Euroopassa käytetyssä
PAL-järjestelmässä harmaasävyjen värilämpötilan tulisi olla 6500 kelviniä. Tätä alhaisemmilla
lukemilla harmaasävyt ovat liian lämpimän sävyisiä (kellertäviä tai punertavia). Vastaavasti
korkeammilla arvoilla kuva on liian kylmäsävyinen (harmaasävyt sinertäviä).
Taulutelevisioiden värilämpötilan asetus on lähes poikkeuksetta selvästi liian kylmä. Osasyy tähän
on USA:n ja Japanin markkinoiden katsojien mieltymys eurooppalaista viileämpisävyiseen kuvaan.
Kylmäsävyisen kuvan kirkkaus ja kontrasti ovat myös suuremmat, minkä johdosta ruudut erottuvat
paremmin myymälän hyllyllä.
Värilämpötilan säädön valinnat esitetään yleensä kelvineiden sijaan sanallisessa muodossa (viileä,
luonnollinen, lämmin). Useissa vertailuissa tekemiemme mittausten mukaan lähes poikkeuksetta
valinnoista lämpimin on lähinnä 6500 kelviniä.


Liiallinen värikylläisyys tekee väreistä luonnottoman kirkkaita. Liian vähäinen värikylläisyys taas tekee kuvasta todellista arkeakin harmaamman. |
5. Värikylläisyys ja värikohtaiset säädöt
Värikylläisyyden säätäminen on pitkälti makuasia. Toiset pitävät selvästi todellisuutta kylläisemmästä
värimaailmasta, kun taas toiset tavoittelevat mahdollisimman luonnollista kuvaa. Hyvä keino
luonnollisen väritoiston säätämiseen on katsoa Ylen tv-uutisia, joissa uutisankkuri on poikkeuksetta
hyvin neutraalisti valaistu ja lähetteen väritoisto on rauhallinen.
Liian voimakas värikylläisyys johtaa yleensä kylläisimpien värien leikkautumiseen, jolloin
esimerkiksi lähellä puhdasta punaista olevat sävyt toistuvat puhtaan punaisina. Tällöin
värikylläisyyttä kannattaa pudottaa hieman. Liian alhaisella värikylläisyyden säädöllä kuvan
perusvärit eivät enää toistu puhtaina.
Joistain ruuduista löytyy myös mahdollisuus vaikuttaa tarkemmin yksittäisten värien kylläisyyteen
tai värisävyyn. Värikohtaisilla säädöillä voidaan joskus tehokkaasti rauhoittaa kuvassa voimakkaina
piikittäviä kylläisiä värejä, mutta säätöjen käyttäminen vaatii harkintaa ja runsaasti kokeiluaikaa.


Terävöinti tekee pehmeän sameasta kuvasta skarpimman, mutta liiallinen terävöinti tuottaa valkoisia halo-reunuksia ja tuo esille muita näkyviä kuvavirheitä. |
6. Terävyys ja kohinanpoisto
Kuvan terävöinnillä tarkoitetaan käytännössä paikallisten kontrastien voimistamista, minkä seurauksena
kuvan pienet yksityiskohdat erottuvat paremmin. Liian voimakas terävöinti tuottaa kuvaan kuitenkin
näkyviä ongelmia, joista yleisin on voimakkaiden kontrastirajojen ympärillä nähtävä valkoinen reunus
eli halo. Liiallinen terävöinti voi myös korostaa kuvamateriaalin virheitä, kuten mpeg-pakatun videon
tai digi-tv-lähetteen palikoitumista.
Jos kuvassa näkyy selviä yliterävöinnin jälkiä, ongelmia voi pyrkiä vähentämään terävyyssäätöä
pudottamalla. Joissain tapauksissa syy yliterävöintiin löytyy kuitenkin television
kuvaprosessoinnista, eikä ongelma siten ole säädöillä hoidettavissa. Jos halosta ei muuten pääse
eroon, kannattaa syyllistä etsiä television kuvanparannustoiminnoista poistamalla ne käytöstä yksi
kerrallaan.
Voimakkaasti pakatun digi-tv-signaalin palikoitumishäiriöiden vähentämiseksi monista televisioista
löytyy erillinen MPEG Noise Reduction -toiminto, joka tutkii kuvaa pyrkien tunnistamaan siitä
mpeg2-pakkaukselle tyypillisiä häiriöitä ja silottamaan niitä pois. Parhaimmillaan toiminto parantaa
digi-tv-kuvaa selvästi.
« Palaa muihin digi-tv-säätöihin
|
|
|
|