Taulutelevision kuvasäädöt

Uusi testivoittajatelevisio saapuu viimein kuljetettuna kotiin. Suuret odotukset kääntyvät kuitenkin pian pettymykseksi, kun hyväksi kehuttu kuva ei vastaakaan lupauksia. Missä vika?

Taulutelevisioiden kuvasäädöt ovat hyvin harvoin oletusasetuksin parhaimmillaan. Pienen säätämiseen käytetyn ylimääräisen ajan avulla kuvasta saa usein merkittävästi oletusasetuksia luonnollisemman. Yksi syy oletusasetusten tuottamaan huonoon kuvaan on se, että televisiovalmistajat haluavat ruutunsa erottuvan mahdollisimman hyvin elektroniikkamyymälän hyllyssä, jossa valaistus poikkeaa selvästi kotioloista.

Kuvasäädöille on usein käyttöä myös erilaisten kuvalähteiden erojen tasoittamisessa, sillä varsinkin analogiliitännöillä esimerkiksi dvd-soittimen ja digiboksin vaatimat kuvasäädöt voivat poiketa toisistaan. Optimaalisten kuvasäätöjen löytämisen helpottamiseksi koostimme lyhyen televisioiden perussäätöjen oppaan, jonka avulla pyrimme luomaan selkoa televisioiden kuvasäätöasetusten kymmenien
valintojen sekamelskaan.


Televisioiden nimetyt katseluasetukset mahdollistavat säätöjen nopean vaihdon kulloiseenkin katselutilanteeseen sopivaksi.
1. Esiasetustilat

Nykyisissä tv-vastaanottimissa on yleensä tarjolla useita erikseen nimettyjä kuvasäätöjen esiasetuksia, jotka laitteen valmistaja on säätänyt erilaisiin valaistusoloihin sopivaksi. Esiasetustiloja on tavallisesti kolme, jotka ovat nimeltään esimerkiksi Normaali (Vakio, Luonnollinen, Standardi) , Dynaaminen (Voimakas, Eloisa, Kirkas, Intensiivinen, Täyteläinen) ja Elokuva (Herkkä, Pehmeä, Soft). Esiasetustilojen pääasiallinen tarkoitus on toimia asetusmuistina, josta katselutilan valaistukseen sopivat kuvasäädöt saa nopeasti palautettua koskematta varsinaisiin yksittäisiin säätöihin. Parhaassa tapauksessa käyttäjä saa itse hienosäätää kutakin esiasetustilaa liitäntä-tai kuvalähdekohtaisesti, mutta monissa tapauksissa täydelliset käsisäädöt ovat tarjolla vain yhdessä tilassa.




Liian alhaisen kirkkaussäädön johdosta kuvan tummat äärisävyt ovat leikkautuneet mustaksi,eikä varjoista löydy lainkaan yksityiskohtia (vasen alakulma). Kirkkaussäädön nostaminen korjaa ongelman (oikea yläkulma). Liian suuri nousu tosin heikentää mustan syvyyttä, joten sopiva säätö on usein kompromissi tummien sävyjen erottumisen ja mustan tason välillä.
2. Kirkkaus, kontrasti ja gamma

Kirkkauden ja kontrastin säätimillä asetetaan kuvan tummien ja vaaleiden äärisävyjen toisto. Ensin etsitään tutusta elokuvasta tummasävyinen kohtaus, jonka mukaan kirkkaussäätöä nostetaan niin, että kuvan tummimmat sävyt erottuvat. Liian korkealla asetuksella kuvan mustan sävyn syvyys kärsii, joten joskus syvän mustan säilyttämiseksi on hyväksyttävä kevyt tummien sävyjen leikkautuminen.

Seuraavaksi vaaleiden sävyjen toisto asetetaan kontrastisäädöllä, joka ei vaikuta tummien sävyjen toistoon. Säädön nostaminen kirkastaa vaaleita sävyjä, mutta liian korkealla asetuksella vaaleat äärisävyt leikkautuvat valkoiseksi.

Viimeisenä tummien sävyjen erottumista voi yrittää parantaa mahdollisen gamma-säädön avulla. Gamma-säätö vaalentaa tai tummentaa kuvaa yleisesti mustaan ja valkoiseen koskematta. Hienoisen tummien sävyjen leikkautumisen voi usein korjata nostamalla gamma-säätöä, mutta samalla kuvan yleinen kirkkaus nousee myös hieman.






3. Taustavalon kirkkaussäätö

Joissain lcd-televisioissa taustavalon kirkkautta voidaan säätää oikeaoppisesti kirkkauteen ja kontrastiin vaikuttamatta. Tällöin kuvan yleistä kirkkautta voidaan nostaa tai laskea katselutilan valaistuksen voimakkuuden mukaan koskematta kirkkauden tai kontrastin säätöihin. Pimeässä huoneessa taustavalon voimakkuutta voi pudottaa selvästi, jotta mustan taso saadaan laskemaan alemmas. Kirkkaassa huoneessa taustavalon voimistaminen taas saa kuvan erottumaan selvemmin.

Osassa lcd-televisiota on myös erillinen valaistussensori, joka tutkii katselutilan valaistusoloja ja säätää taustavalon voimakkuutta tilanteen mukaan. Muutamissa televisioissa toiminto toimii luotettavasti ja hyvin huomaamattomasti, mutta pahimmillaan kuvan kirkkaus pumppaa pienistäkin valaistusmuutoksista.
4. Värilämpötila

Värilämpötilalla mitataan kuvan valkoisen värin sekä harmaasävyjen värisävyä. Euroopassa käytetyssä PAL-järjestelmässä harmaasävyjen värilämpötilan tulisi olla 6500 kelviniä. Tätä alhaisemmilla lukemilla harmaasävyt ovat liian lämpimän sävyisiä (kellertäviä tai punertavia). Vastaavasti korkeammilla arvoilla kuva on liian kylmäsävyinen (harmaasävyt sinertäviä).

Taulutelevisioiden värilämpötilan asetus on lähes poikkeuksetta selvästi liian kylmä. Osasyy tähän on USA:n ja Japanin markkinoiden katsojien mieltymys eurooppalaista viileämpisävyiseen kuvaan. Kylmäsävyisen kuvan kirkkaus ja kontrasti ovat myös suuremmat, minkä johdosta ruudut erottuvat paremmin myymälän hyllyllä.

Värilämpötilan säädön valinnat esitetään yleensä kelvineiden sijaan sanallisessa muodossa (viileä, luonnollinen, lämmin). Useissa vertailuissa tekemiemme mittausten mukaan lähes poikkeuksetta valinnoista lämpimin on lähinnä 6500 kelviniä.


Liiallinen värikylläisyys tekee väreistä luonnottoman kirkkaita. Liian vähäinen värikylläisyys taas tekee kuvasta todellista arkeakin harmaamman.
5. Värikylläisyys ja värikohtaiset säädöt

Värikylläisyyden säätäminen on pitkälti makuasia. Toiset pitävät selvästi todellisuutta kylläisemmästä värimaailmasta, kun taas toiset tavoittelevat mahdollisimman luonnollista kuvaa. Hyvä keino luonnollisen väritoiston säätämiseen on katsoa Ylen tv-uutisia, joissa uutisankkuri on poikkeuksetta hyvin neutraalisti valaistu ja lähetteen väritoisto on rauhallinen.

Liian voimakas värikylläisyys johtaa yleensä kylläisimpien värien leikkautumiseen, jolloin esimerkiksi lähellä puhdasta punaista olevat sävyt toistuvat puhtaan punaisina. Tällöin värikylläisyyttä kannattaa pudottaa hieman. Liian alhaisella värikylläisyyden säädöllä kuvan perusvärit eivät enää toistu puhtaina.

Joistain ruuduista löytyy myös mahdollisuus vaikuttaa tarkemmin yksittäisten värien kylläisyyteen tai värisävyyn. Värikohtaisilla säädöillä voidaan joskus tehokkaasti rauhoittaa kuvassa voimakkaina piikittäviä kylläisiä värejä, mutta säätöjen käyttäminen vaatii harkintaa ja runsaasti kokeiluaikaa.






Terävöinti tekee pehmeän sameasta kuvasta skarpimman, mutta liiallinen terävöinti tuottaa valkoisia halo-reunuksia ja tuo esille muita näkyviä kuvavirheitä.
6. Terävyys ja kohinanpoisto

Kuvan terävöinnillä tarkoitetaan käytännössä paikallisten kontrastien voimistamista, minkä seurauksena kuvan pienet yksityiskohdat erottuvat paremmin. Liian voimakas terävöinti tuottaa kuvaan kuitenkin näkyviä ongelmia, joista yleisin on voimakkaiden kontrastirajojen ympärillä nähtävä valkoinen reunus eli halo. Liiallinen terävöinti voi myös korostaa kuvamateriaalin virheitä, kuten mpeg-pakatun videon tai digi-tv-lähetteen palikoitumista.

Jos kuvassa näkyy selviä yliterävöinnin jälkiä, ongelmia voi pyrkiä vähentämään terävyyssäätöä pudottamalla. Joissain tapauksissa syy yliterävöintiin löytyy kuitenkin television kuvaprosessoinnista, eikä ongelma siten ole säädöillä hoidettavissa. Jos halosta ei muuten pääse eroon, kannattaa syyllistä etsiä television kuvanparannustoiminnoista poistamalla ne käytöstä yksi kerrallaan.

Voimakkaasti pakatun digi-tv-signaalin palikoitumishäiriöiden vähentämiseksi monista televisioista löytyy erillinen MPEG Noise Reduction -toiminto, joka tutkii kuvaa pyrkien tunnistamaan siitä mpeg2-pakkaukselle tyypillisiä häiriöitä ja silottamaan niitä pois. Parhaimmillaan toiminto parantaa digi-tv-kuvaa selvästi. 


« Palaa muihin digi-tv-säätöihin
ValintaAsennusKanavatSäädötKäyttöViritys


Tekijätiimi-© Sanoma Magazines Finland Oy, MikroBitti 2007-Käyttöehdot