Rakuuna, viljelyohjeet

Käyttö ja markkinat

Rakuuna on rotevakasvuinen monivuotinen maustekasvi. Eniten sitä viljellään Ranskassa sekä Italiassa. Suurimmat tuojat ovat puolestaan Saksa, Yhdysvallat ja Hollanti. Tislattua öljyä tuotetaan vuosittain n. 10 tonnia. Ranskalainen rakuuna kuuluu ranskalaisen keittiön perusmausteisiin.

Lajikkeet

Rakuunalla on kaksi viljelymuotoa: pienikasvuisempi ja hienoaromisempi ranskalainen rakuuna (Artemisia dracunculus var. sativa) sekä rotevakasvuisempi ja heikkoaromisempi venäläinen rakuuna (Artemisia dracunculus var. inodorum). Suomessa viljellään yleisemmin rakuunan venäläistä muotoa. Ranskalaisen rakuunan taimia on vaikea saada ja hinta on korkea, sillä sen lisäys suvuttomasti on vaivalloista ja kallista.

Viljelyedellytykset

Rakuunalle sopivin kasvualusta on hiekka- ja kalkkipitoinen kompostilla parannettu ilmava puutarhamaa. Kompostia levitetään perustamisvaiheessa 4-5 kg/ m2 ja vuosittain lisäravinteeksi 2-3 kg/ m2. Lämpöä ja aurinkoa rakuuna kaipaa mutta viihtyy puolivarjossakin. Monivuotiset rikkakasvit on syytä hävittää ennen istutusta, sillä myöhemmin tämä ei ole mahdollista rakuunan pinnanmyötäisen juuriston vuoksi. Suurijuurisena kasvina rakuuna tarvitsee paljon kosteutta, mutta varsinaista märkyyttä se ei siedä. Molemmat rakuunat talvehtivat hyvin varsinkin kuivassa paikassa; venäläinen muoto kestää hieman paremmin Suomen talvea. Pienikokoinen ranskalainen rakuuna tulee toimeen ruukussa ikkunalaudallakin. Vaikka versot kuivuvatkin pois talveksi, keväällä kasvu alkaa uudestaan, joten kuolleelta näyttävää kasvia ei kannata heittää pois.

Lisäys

Venäläistä rakuunaa voi lisätä siemenestä, pistokkaista ja juuriversoista. Siemenlisäyksessä siemenet kylvetään toukokuussa ruukkuihin 2-4 siementä kuhunkin. Ranskalainen rakuuna ei kuki eikä tee siementä, joten sitä lisätään pistokkaista, taivukkaista, juurakoita jakamalla sekä myös solukkolisäyksenä. Venäläisen rakuunan pistokkaat juurtuvat ja lähtevät kasvuun helpommin ja nopeammin kuin ranskalaisen rakuunan, jonka pistokaslisäys onnistuu vain kasvihuoneolosuhteissa ja juurrutushormonien avulla. Helpommin ranskalaisen muodon lisäys onnistuu taivukkaista (taivuttamalla oksia maahan ja leikkaamalla ne irti, kun juuristo on riittävän vahva) tai juurakkoa jakamalla. Suureksi kasvava juurakko tekee runsaasti juurivesoja, joita voi toisesta kasvuvuodesta lähtien ottaa lisäysmateriaaliksi. Yhdestä kasvista voi ottaa 10-20 juurtunutta versoa heinäkuussa kasvin siitä suuremmin kärsimättä. Ensimmäisenä vuonna rakuuna ei tarvitse kovin paljon tilaa, mutta seuraavina vuosina se kasvaa suureksi pensaaksi, jolle on syytä varata tilaa 30-40 x 40-50 cm.

Hoito

Rikkakasveja perattaessa on syytä olla varovainen, sillä pinnanmyötäinen juuristo vaurioituu helposti. Vuosittain rakuuna tarvitsee ravinnelisäyksen joko kompostin tai kasvuston juurelle levitetyn nurmikkojätteen muodossa. Muutenkin orgaaninen kate kasvien juurella on hyväksi. Kuivina kausina voi esiintyä lehtiruostetautia (Puccinia dracunculi), joka ilmenee lehtien kellastumisena ja varisemisena. Tällöin lehdet on korjattava välittömästi taudin leviämisen estämiseksi. Sadon varmistamiseksi kasvusto on syytä uusia 4-5 vuoden välein.

Sadonkorjuu ja käsittely

Varsinainen sadonkorjuu tapahtuu heinä-elokuussa, mutta kasveista voi nyppiä lehtiä käyttöön kevätkesästä alkaen. Istutusvuonna korjataan yksi sato elokuussa; myöhempinä vuosina kaksi satoa, joista ensimmäinen heinäkuun alussa ja toinen elokuun lopussa. Jos sadonkorjuu pitkittyy yli elokuun, seuraavan vuoden sato heikkenee. Korjattaessa versoihin jätetään 15 cm:n sänki. Sopiva kuivatuslämpötila on 40 oC. Jos kuivattava erä on pieni, lehdet kannattaa riipiä varsista ennen kuivatusta. Rakuunaa voi säilöä myös pakastamalla.

Satoisuus

Istutusvuotta seuraavien vuosien sato on ranskalaisella rakuunalla on n. 0,5 - 2,0 kg/m2 ja venäläisellä rakuunalla kilon verran tätä suurempi.

Lähteet:

Bertalan Galambosi: Mauste- ja rohdosyrttien luonnonmukainen viljely, Helsinki 1995.
Bertalan Galambosi: Luonnonmukainen yrttiviljely. Helsinki 1993.
Seija Hälvä: Mausteita omasta maasta. Rauma 1986.
Ulla Lehtonen: Ullan maustekasvimaa. Keuruu 1989.
Ursula Pelttari: Ryytimaa. Juva 1995.
Ursula Pelttari: Tuoreet mausteyrtit. Porvoo 1990.
Katja Sorvari: Kasvullisesti lisättävien yrttien saatavuus on ongelmallista. Puutarha & Kauppa 15/98.